Schulman Alex: 17 Juni


 17 Juni muistuttaa vähän Schulmanin aikaisempaa teosta Överlevarna, jossa kirjan kertoja Vidar palaa alitajunnassaan lapsuudenaikaiseen traumaattiseen tapahtumaan. Tällä kertaa kertoja on opettajana joutunut lomautetuksi syyllistyttyään  liiallisen voiman käyttämiseen erottaessaan tappelevia oppilaita.

Aikansa kuluksi hän tyhjentää vanhoja muuttolaatikoita törmää lapsuutensa kesähuvilan puhelinnumeroon. Hän saa päähänpiston soittaa tähän käytöstä poistettuun numeroon ja hämmästyy kun puhelimeen vastataan – ja vastaaja on hänen isänsä. Pian käy ilmi, että puhelimeen vastataan vuonna 1986 eli kolmekymmentäkolme vuotta sitten. Vidar toistaa kokeiluaan ja pian selviää, että puhelimeen vastataan aina samana päivänä, kesäkuun 17:nä päivänä. Vidar toistaa koetta loputtomasti: hän  soittaa eri kellonaikoihin ja puhuu jokaisen perheenjäsenen kanssa, kuka milloinkin sattuu puhelimeen vastaamaan. Hän saa selville päivän tapahtumien kulun eri perheenjäsenien näkökulmasta. Vain tunnin mittainen aukko jää selvittämättä.

Kirjan toinen taso kuvaa Vidarin yrityksiä selvittää itselleen mitä koulun väkivaltaisessa episodissa oikeasti tapahtui, Lopulta mysteeri kesähuvilan tapahtumistakin selviää. 

Kirjan ilmapiiri toistaa Schulmanin aikaisempia autofiktiivisiä teoksia: kodin ilmapiiri on ahdistava ennen kaikkea äidin välinpitämättömyyden ja alkoholismin vuoksi. Schulman kirjoittaa sujuvasti, joten kirja on mukava lukea, mutta hiukan teeman toistuminen johtaa lukijan ajattelemaan, että kirjoittaminen on Schulmanille terapiaa ja tapa kohdata omaa traumaansa. Mutta eihän siinä ole mitään väärää.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Itkonen Juha: Huomenna kerron kaiken