Muistiinpanoja

 

 

 

  Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja 2015 on rohkea ja runollinen esikoisromaani pakenemisesta, oman paikan epätoivoisesta etsinnästä ja sivullisuudesta, joka seuraa maapallon toiselle puolelle saakka. Näin kirjan takakannessa sanotaan. Saara Turunen kirjoittaa sujuvasti ja hauskasti eikä häneltä toden totta puutu mielikuvitusta. Päähenkilö tarkkailee ympäristöään ja ihmisiä kirurgin veitsen terävyydellä, jota lempeän säälimätön humoristisuus täydentää.   Kirjan alussa kertoja on pieni lapsi, jonka näkökulma asioihin, kuten vaikkapa äidin yläpuolella leijuvan mustan pilven ilmestymiseen aina äidin mielialojen mukaisesti, on tarkkaa. Kirjan mittaan minäkertojan näkökulma muuttuu ikävuosien karttuessa ja elämän edetessä ensin kouluun, sitten taidelukioon ja teatterikouluun ja hapuilevaan työelämään eri maissa.   Erittäin mukaansatempaavaa luettavaa: lukijan on helppo samastua päähenkilön kokemaan ulkopuolisuuden tunteeseen.   Pari esimerkkiä: s. 139: ”Hautajaisissa h

  Sukupolviromaani kolmesta naisesta 1950-luvulta nykyaikaan. Kerttu on 50-luvun nuori lahjakas taiteilija, joka saa apurahan Pariisia varten – mikä tuolloin oli harvinainen etuoikeus naiselle. Ennen kuin hän pääsee lähtemään matkaan johtaa vauhdikas ravintolailta itsevarman ja valovoimaisen vanhemman sisaren ja tämän lakimiesmiesystävien kanssa yhden illan romanssiin, joka vie Kertulta neitsyyden ja tulevaisuuden taiteilijana. Kerttu avioituu Toivonsa kanssa ja jää hoitamaan kotia; Toivo on hyvä mies ja järjestää niin että Kerttu voi jatkaa maalaamista, harrastusmielessä.   Tytär Tuija kokeilee aikanaan vaihtoehtoelämää maaseudulla kommuunissa, jonka ihanteet ja elämän realiteetit eivät kuitenkaan ihan joka kohdassa natsaa. Tuija palaa yliopistolle jakamaan folkloristiikan opintojaan eivätkä ihanteet sielläkään täysin toteudu: ihaillun professorin sädekehä saa kolhun pintaansa, kun käy ilmi, että Tuijan proseminaariesitelmä päätyy professorin julkaisuun. Ajan myötä menneisyyden asia

Venetsia jatkaa Lassilan edellisistä kirjoista tuttua verkkaista, osuvaa ihmisten ja olosuhteiden kuvausta. Olen aikaisemmin lukenut häneltä Kovassa valossa ja Kesän kerran mentyä . Nytkin liikutaan eri sukupolvien välillä. Alussa ovat Ilmari ja Alpo, joista Ilmari etenee elämässään rautakaupan apilaisesta oman liikeyrityksen johtajaksi osin oman kykynsä ansioista, mutta myös edullisen avioliiton avittamana. Alpo pääsee talonmieheksi. Ilmarin poika Tauno kuvataan melko keskinkertaiseksi, mukavuudenhaluiseksi porvarispojaksi, joka selviää asepalveluksesta suhteiden avulla kevyesti, suoriutuu vaivoin diplomi-insinööriksi ja päätyy keskinkertaiseen rutiinivirkaan, joka ei enempää kunnianhimoa vaadi. Alpon tytär Essi lukee itsensä varanotaariksi ja pääsee pankkiin itseään kiinnostavaan työhön. Tauno ja Essi tutustuvat, menevät naimisiin, kun ei ole syytä olla menemättäkään. Kun syntyy lapsi Seppo, pitää Tauno itsestään selvänä, että Essi jää kotiin lasta hoitamaan ja kun Seppo varttuu o