Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2021.

Kevättalven odotusta

Kuva
 

Ragde B. Anne: Erakkoravut

Kuva
  Berliinin poppelit -trilogian toinen osa. Neshovin tilalla äiti on kuollut, Tor hoitaa tilaa, mutta ei tahdo selviytyä, varsinkaan sen jälkeen, kun lyö kirveellä jalkaansa ja joutuu vastentahtoisesti turvautumaan sekä kodinhoitajan että lomittajan apuun. Apuun tulee, Oslossa eläinlääkäriasemalla avustajana ja myös koirakouluttajana toimiva tytär Torunn, joka isänsä tavoin suhtautuu eläimiin suurella kunnioituksella ja mielenkiinnolla. Mutta olisiko hän valmis kuitenkaan luopumaan totutusta, modernista elämäntyylistään tilan hyväksi? Trilogian (tai kuten olen saanut tietää, osia onkin enemmän jopa kuusi) toinen osa pitää otteessaan. Persoonalliset tyypit ovat elävästi kuvattuja, sattuvaa humoristisuuttakaan unohtamatta. Lainasin kirjastosta kerralla kaikki kolme osaa ja nyt käyn kolmannen kimppuun.

Alchemy huivi

Kuva
 Alchemy huivi valmistui. Ohje Janina Kallion, lankana baa ram ewe PIP Colourwork, 100 % British, spun in yorkshire. Kiva kutoa, mutta aika karkea lanka, hyvin kimmoisa. Huivi on  vielä on blokkausta vaille, mutta huvikseni sovitin Ellille. Malli on kuitenkin niin surkean näköinen huivinsa alla, että kumpikaan ei tässä ole edukseen. Sitten kuvia ilman huivia, ja nyt alkoivat jo mallin silmät loistaa. Ihana valokuvamalli!

Ragde, Anne B.: Berliininpoppelit

Kuva
  Tämäkin kirja löytyi blogiystävän vinkin perusteella. Anne B Ragde on minulle ennestään tuntematon kirjailija. Berliinin poppelit on norjalaisen menestystrilogian ensimmäinen osa, jossa seurataan trondheimiläisen Neshovin tilan kolmen veljeksen elämää. Mardigo on hautausurakoitsija, Tor Neshovin tilaa pitävä sikafarmari ja Erlend Kööpenhaminassa miesystävänsä kanssa elelevä menestyvä somistaja. Vuosiin eivät veljekset ole olleet keskenään tekemisissä, mutta äidin sairastuminen ja kuolema tuo heidät – ja myös Torin tyttären Torunnin yhteen. Aikanaan komea kotitila on päässyt pahasti ränsistymään ja veljeksillä, Torunnin avustuksella on suuri työ saada paikat asuttavaan kuntoon. Äidin kuolema on Torille kova paikka, muille äiti on jäänyt vieraammaksi. Tilan tulevaisuus äidin kuoleman jälkeen nousee ratkaistavaksi ja siihen on löytymässä kaikkia tyydyttävä ratkaisu, kunnes paljastuu, että mikään ei olekaan niin kuin on oletettu. Ragde kirjoittaa elämänmakuista ja -hajuista perhedraam

Giesbert Franz-Olivier: La dernière fois que j’ai rencontré Dieu

Kuva
  Tämän kirjan löysin blogiystäväni vinkin perusteella ja sain sen nopeasti kirjastosta. Eläköön HelMet ja lähikirjasto! Giesbert, toimittaja ja kirjailija, kirjoittaa omasta uskostaan. Kirja ei käsittele teologiaa, joka kirjoittajan mielestä voi jopa tappaa uskon – niin paljon kun hän teologiaa kunnioittaakin. Giesbert on panteisti; hän kohtaa Jumalan luonnossa, auringon nousussa, eläimen lämmössä, kanssaihmisen silmissä. Hänelle Jumala on läsnä kaikkialla ja kaikessa, hän neuvoo tekemän sovinnon itsensä ja universumin kesken. Paitsi Giesbertin omia kohtaamisia Jumalan kanssa kirja on kattava katsaus eri aikakausien filosofien ja tiedemiesten ajatteluun uskosta, Jumalasta ja maailman järjestyksestä. Läpi käydään niin Galileo Galilein ja Darwinin saavutuksia kuin eri uskontojen näkemyksiä aina hindulaisuudesta buddhalaisuuteen. Tärkeimmäksi nousee ajatus ihmisen paikasta osana luontoa, Isaac Bashevis Singerin sanoin: ”Mikään ei osoita, että ihminen olisi perhosta tai lehmää tärkeämp