Haahtela Joel: Marijan rakkaus
Joel Haahtelan kaunis ja viisas romaani, ilo lukea! Kieli kaunista, ei yhtään turhaa sanaa, kuin runoa tai mietelmää. Minähenkilö tapaa sattumalta matkallaan 25 vuotta aikaisemmin rakastamansa naisen Marijan ja lähtee tämän kanssa jatkamaan yhteistä, unenomaista matkaa katsomaan Marijalle tärkeitä taideteoksia. ” Siinä me kaksi istuimme, enkä tiennyt oliko jokin loppumassa vai alkamassa. Tai ehkä loppuminen ja alkaminen tapahtuivat joskus samaan aikaan, kulkivat pitkään rinnatusten kuin kaksi väsynyttä kilpajuoksijaa .” Haahtela pohtii uskoa ja rukousta hienosti kohtauksessa, jossa minähenkilö tapaa vanhan, juopon isänsä rukoilemassa ja ihmettelee, onko isä rukoillut aikaisemminkin; koskaan hänen lapsuudessaan rukoilemisesta ei puhuttu mitään. … s. 122: ” Kysyin Saimilta oliko hän tiennyt isän rukoilemisesta, ja hän sanoi kyllä, isäni oli ollut houkkien sukua. Myös monet fyysikot olivat houkkien sukua ja heitä yhdisti tuntemattoman kaipuu. Kerran isäni oli puhunut hänelle k
