Muistiinpanoja

 Tämän otin mukaani kirjaston BestSeller-hyllystä, vaikka muistaakseni aikaisempien lukukokemusten perusteella en Philip Teirin suuri ihailija olekaan. Kokemukseni sai vahvistusta, ja kirja oli jäädä kesken, kun en jaksa innostua  ilmapiiristä, joka on ”sakeana tupakasta tai teinipoikien kiimasta, nuoruuden ydinhetkistä”, kuten kirjaa sen takakannessa kuvataan. Kirja kertoo Jacobista ja   keski-ikäisen pariskunnan Monan ja Mickin sekä heidän lastensa Robertin ja Josefinin   elämästä Pietarsaaressa 1990-luvulla.   Keskeytyneen lukemiseni jatkuessa kirjan toisessa osassa Jacob on jo professori ja Josefin menestyvä muusikko. Jacobin elämä on mallillaan, hänellä on puoliso ja lapsia. Jacob haluaisi saada yhteyden lapsuusystäväänsä, mutta Robert ei ole saanut omaa elämäänsä raiteilleen eikä halua pitää yhteyttä. Kirjassa sivutaan myös maahanmuuton ongelmia, kun lasten maahanmuuttajaystäviä karkotetaan maasta. Aineksia kirjaan on kyllä   koottu, mutta henkilö...

  Mainio kirja ihmissuhteiden hienovaraisista hankauspisteistä. Kirja on kokoelma ihmiskuvauksia siten, että kukin henkilö nähdään paitsi omastaan,   myös toisen ihmisen perspektiivistä. Hienovaraista kuvausta siitä, mikä arkisissa tilanteissa ystävystenkin tai työtovereiden välillä ikään kuin rivien välissä hiertää.   Lena Anderssonilta kannattaa varata lisää luettavaa.

  Tyypillisä Mazzarellaa: kaikki, missä vähänkin ajatuksen hiventä, on koottu yhteen leikkaa ja liimaa -tekniikalla muiden kirjoituksista. Välissä omia ajatuksia ajtuksenvirtaamenetelmällä: mitä unta tullut nähtyä, ollaanko puoliso kanssa Tammisaaressa vaiko Helsingissä, missä kahvilassa tai kaupassa on käyty, ilman minkäänlaista kysymyksen asettelua, jäsentelyä tai johtopäätöstä. Tartuink irjaan, koska muistelin jotain Mazzarellan aikaisempia teoksia, joissa sentään oli ajatusta ja huumoriakin, esim Först sålde de pianot , tai Kun kesä kääntyy olivat muistaakseni ihan hyviä kirjoja. No, tulipahan tämäkin luettua. En tunne Mazzarellaa henkilökohtaisesti, mutta se mitä hän itse kirjoittaa itsestään antaa omituisen kuvan professorista ja humanistista: esim. että hän ei osaa suomea, ei edes sen vertaa, että olisi muistanut mikä hänen itsensä kirjoittaman kirjan nimi on suomeksi. Myös hänen kuvauksensa omasta arkuudestaan ja pelokkuudestaan ei mitenkään herätä ihailua. Hän on kuin i...

 Tein kokeeksi Ainekset:  Valkokaali (n 750 g), sipuli (isohko), juuriselleriä (n 5-7 cm), palsternakkaa (10-15 cm), 3 pientä porkkana, jauheliha (n 450 g), beeffondi, vähän valkosipulihapankaalia, (muutama rkl), vähän siirappia (n 1 rkl), suolaa, mustapippuria, timjamia, pari laakerinlehteä. Pilko sipuli ja kesytä oliiviljyn kanssa mikrossa. Leikkaa tai suikaloi muut juurekset ja paahda uunissa n 20 min 200C . Ruskista kaalisuikaleita padassa niin  että menevät vähän kasaan. Ruskista jauheliha pannulla. Siirrä kaikki ainekset pataan ja lisää vettä niin että just ja just peittyy. Anna hautua  2h. Tuli tosi hyvää! (jos tykkää kaaliruoista)

  Vallan mainio teos, joka auttaa ymmärtämään maailman tämänhetkistä tilannetta ja antaa myös näkemystä vaihtoehtoisista tulevaisuuden näkymistä. Stubb on kirjoittanut kirjan lähes kokonaan ennen presidenttikautensa alkua, ote on sen vuoksi hyvinkin persoonallinen – ei niin instituutiolähtöinen. Mitään yhteenvetoa tekemättä nousee esiin tärkeimpinä mm : - Uuden maailmajärjestyksen nouseminen kolmen pilarin eli globaalin lännen, globaalin idän ja globaalin etelän varaan, mikä toteutuisi uudistamalla YK:ta siten että Afrikka, Etelä-Amerikka ja Aasia saisivat suuremman painoarvon ja että pysyvillä edustajilla ei olisi veto-oikeutta. Huono vaihtoehto on Kiinan, Venäjän ja Yhdysvaltojen valta-asema. - Sääntöpohjaisuuden ja kansainvälisen yhteistyön jatkumisen merkitys on ratkaiseva  toimiville  kansainvälisille kauppasuhteille,  turvallisuudelle ja  ilmastopolitiikalle. Arvopohjainen realismi ja arvokas ulkopolitiikka nousevat esiin kantavina elementteinä Stubbin aja...

 (Vanhasta blogista mieleen juolahtanut postaus, joka tuntuu taas ajankohtaiselta) klikkaa kuva isommaksi Hyväntuulinen, huumorintajuinen ja ystävällinen perusasenne kaikkia kohtaan -  siinä toivelistani ystävälle.  Vuoden yksinelämisen jälkeen olen kypsynyt ajatukseen arjen jakamisesta ystävän kanssa. En sopeudu yksin olemiseen, minusta on paljon hauskempaa herätä yhdessä, syödä yhdessä, ulkoilla yhdessä ja ylipäätään kysyä kaverilta, mitä tehtäisiin. En ole minä-ihminen; olen me-tyyppi. Kaipaan symbioosia, jossa olen tarpeellinen jollekulle ja jossa lähelläni on minulle tärkeä olento. Pulma on vain siinä, että kuka tai mikä tahansa ei ollenkaan käy. Nuoruusvuosien harharetken pohjalta minulla kun on kokemusta siitäkin, että ihminen ei milloinkaan ole niin yksinäinen kuin ollessaan yhdessä väärän ihmisen kanssa. Tärkeää on aito yhteys ja sielujen sympatia, muuten yhdessä oleminen on vain rasittavaa. Tarvittavat ominaisuudet tulikin jo lueteltua. Ulkonäöllä ei ole niin vä...