Schulman Alex: Överlevarna

 

Uusi täydennys Alex Schulmanin autofiktiosarjaan. Hänen aikaisemmat kirjansa äitinsä alkoholismista, isästään ja omasta parisuhteestaan asettivat odotuksia - ehkä vähän liikaa - uusimmallekin teokselle. Nyt kerrotaan kolmen veljeksen lapsuudesta ja varttumisesta aikuisuuteen. Kirja on rakennettu siten että joka toinen kappale kuvaa lapsuusmuistoja, joka toinen kappale tunti tunnilta takaperin poikien matkaa äitinsä uurnan laskuun tai pikemminkin tuhkan sirotteluun lapsuuden kesämökin rantaan.

Kertoja, Benjamin, on pojista keskimmäinen ja herkin. Lapsuuden ilmapiiri on jotenkin ahdistava ja surullinen. Kesämökki on ulkomaailmasta kokonaan eristyksissä ja vanhemmat viettävät päivänsä melko apaattisessa, alkoholinhöyryisessäkin kuplassaan päiväunineen. Veljesten välillä on välinpitämättömyyttä ja jopa pientä piiloaggressiivisuutta.  Benjamin kokee itsensä usein ulkopuoliseksi ja ajoittain todellisuudesta irralliseksikin.

Saadakseen aikuisena selvyyttä itseensä Benjamin menee terapiaan, jossa käydään läpi traumaattisimpia muistoja, varsinkin sitä pahinta: Benjamin on poikasena uteliaisuuttaan tunkeutunut sähkölaitoksen muuntamoon ja saanut aikaan räjähdyksen, jossa hän itse sai elinikäisiä vaurioita mutta jossa myös heidän äitinsä rakastama koira Molly kuoli.  Terapeutti avaa Benjaminille onnettomuuden todellisen luonteen – ja tässä kohtaa lukija, tai ainakin minä, putoaa kärryiltä. Molly olisikin ollut Benjaminin pikkusisko. No, nyt piti ihan kelata kirjaa taaksepäin: oliko Schulman kirjoittanut iin ovelasti, että lukija olisi tulkinnut Mollyn koiraksi, vaikkei sitä eksplisiittisesti olisi tuotu ilmi. No ei ollut: kyllä aikaisemmissa kappaleissa selvästi mainitaan, että Molly on koira. Miten ihmeessä kaikki kolme veljestä olisivat olleet tietämättömiä sisarestaan ja pitäneet häntä koirana.  Kyllä nyt meni vähän yli meikäläisen ymmärryksen.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Kuva
  Kirjaston BestSeller-hyllystä tämäkin. Hylly onkin sikäli hyvä, kun sen lisäksi että hyvällä tuurilla siitä saa mukaansa kirjan, jota olisi varaamalla joutunut jonottamaan ehkä kuukausia, tulee luettua myös kirjoja, joihin ei olisi muuten tullut mieleenkään tarttua. J&B on juuri sellainen.   Jörn Donner on niin tunnettu, että kirja tuskin voisi tuoda lisävalaistusta hänen persoonaansa. Sen sijaan Bitten (Westerlund) persoonaa kirja kyllä valottaa ja myös puolisoiden keskinäistä suhdetta. Kirjan luettuani jäin vain ihmettelemään, miksi ihmeessä se on kirjoitettu. Teirin kannalta voin ymmärtää: myyvä aihe, vähän tirkistelyn makuisia haastatteluja pariskunnan tuttava- ja perhepiirissä -   helppoa rahaa. Bitten kannalta asiaa on vaikeampi ymmärtää, mutta ehkä hänen ystävänsä Ulrika Rudbäck sen suoraan sanoo: kyse on kostosta. Kuitenkin   - kuten usein useinkin – kosto kääntyy tekijäänsä vastaan. Kirja ei nimittäin, ainakaan minun mielessäni, anna kovin mairitteleva kuvaa B:stä.
Lue lisää

Rytisalo Minna: Jenny Hill

Kuva
  ” Mäen Jenni astuu ulos kuihtuneesta avioliitostaan. Uusi alku vaatii uuden minän, ja Jennistä alkaa kuoriutua Jenny Hill – tarkemmin näkevä, kysymyksiä esittävä, enemmän uskaltava. Samalla hän saa yhteyden toiseen tietoisuuden tasoon, kyvyn tunnistaa naiseuden ikiaikaisia ansoja. Kaikkea tätä tarkastelee kertoja, joka ei päästä Jenny Hilliä helpolla. Jenny Hill on monikerroksinen ja herättelevä romaani naisen keski-iästä, vaihdevuosista ja vanhenemisesta – vähän myös satujen prinsessoista ja Brigitte Macronista .” Näin kirjan takakannen esittelyssä. Minna Rytisalo kirjoittaa vetävästi; ainakin minä voin helposti tunnistaa sankarittaren aatoksia ja ahdistusta naiseuteen liitetyistä, oletetuista odotuksista ja vaatimuksista: kelpaanko, riitänkö, näkyykö häpeä, jos mokaan? Miten sitkeässä jopa lapsena koettu häpeä tai nolatuksi tuleminen voi istua.   Jenny Hill kasvaa muiden tarpeiden edessä väistyvästä hoivaajasta itsenäiseksi ja rohkeaksi ihmiseksi, joka tunnistaa omatkin aja
Lue lisää

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken

Kuva
  Rehellinen ja koskettava, tosipohjainen teos kahden keski-ikäisen, parantumatonta syöpää sairastavan ystävättären kirjeenvaihdosta. Naiset kertovat toisilleen avoimesti tautinsa oireista, hoidoista, ennusteista ja ennen kaikkea tilanteeseensa liittyvistä tunteista ja ajatuksista. Välillä on toivoa, kun parantava apu luvataan kantasoluhoidoista, jotka lopulta eivät kuitenkaan toteudu. Syöpään ei löydy syyllistä: on vain uskomattoman huonoa onnea, varsinkin kun kaksi noin nuorta naista, keskenään ystäviä, saa verisyöpädiagnoosin. Ennusteet ovat ennusteita, eivät kiveen hakattuja tosiasioita, ja kun toinen on ensin saanut usean vuoden elinaikaennusteen, on järkytys valtava, kun hän onkin lähtölaiturilla ensimmäisenä. Minua kirja kiinnosti ja kosketti; olenhan itse ollut syöpään menehtyneen puolisoni omaishoitajana. Uskon että kirja antaa tukea samassa tilanteessa eläville potilaille ja läheisille. Kirjastosta tämänkin lainasin.
Lue lisää