Muistiinpanoja

  Tove Ditlevsenin trilogian kolmas osa on suoruudessaan järkyttävä kuvaus riippuvuudesta – tai pikemminkin riippuvuuksista. Näitä Ditlevsenillä on kolme: miehet, huumeet ja kirjoittaminen. Jo nuorena hän toteaa, että ainoa mikä on hänelle todella tärkeää ja mitä hän haluaa tehdä, on keksiä lauseita, runoja. Yksin hän ei kuitenkaan osaa olla, vaan hakeutuu suhteesta tai avioliitosta toiseen: ensin vanhemman toimittajan ja runoilijan Viggo F:n kanssa, sittemmin opiskelijanuorukaisen Ebben kanssa, sitten kohtalokkaaseen liittoon lääkärinsä Carlin kanssa ja lopulta ihailijansa Victorin kanssa. Victor oli ekonomi, kuten Ebbekin, naimisissa ja pienen tytön isä, mutta jättää kaiken ollakseen Toven kanssa.   Taipumus riippuvuuteen huumeista riistäytyy valloilleen traagisesti heti ensimmäisestä ruiskeesta, jonka Ditlevsen lääkäriltään Carlilta saa laittomasta abortista seuranneisiin kipuihin. Tuosta hetkestä lähtien hän tietää, että petadiinin jatkuva saaminen on kaikin keinoin järjestettävä:

  Malli  Coloured Crosses by Anne Wenzel,  lankana sininen ja valkoinen Filcolana Saga (100% lamswool 300m/50g) +Filcolana Tilia (70% kid mohair&30% silk, 210m/25g). keltainen ja ruskea de rerum natura/ Ulysse.  puikot 4,5. Sovelsin ohjetta omavaltaisesti: pidensin alaosaa ja lyhensin yläosaa, niskaosan pidennyksen tein german short rows -tekniikalla ja kaula-aukon päättelyn tubukar bind offilla eli italialaisella päättelyllä.

  Kylmän kevään jälkeen vihdoin kunnon kesäpäivä. Kahvittelua ja kuvailua pihalla. Piha on kärsinyt pahoin talven ja katttoremontin jäljiltä, mutta yhtäkaikki on siitä iloa - meille molemmille. Nyt on tuomipihlaja kukassa.

  Tove Ditlevsenin trilogian ensimmäinen osa, josta ehdin jo aikaisemmin lukea kakkososan eli Nuoruuden . Ensimmäinen osa ei temmannut minua mukaansa aivan yhtä lailla kuin aiemmin luettu toinen osa. Lapsuus on aika lailla korutonta, kun lahjakkaan ja itsensä aina toisenlaiseksi ja ulkopuoliseksi tuntevan tytön täytyy esittää tyhmää, vaikka ajatukset lentävät korkeuksissa, jonne ympäristön ihmiset eivät yllä. Henkireikänä on kirjasto ja oma päiväkirja, johon voi kirjottaa runoja, mutta jota pitää varjella joutumasta toisten silmiin ja pilkan kohteeksi. Äidin mielialan vaihteluja pitää pelätä ja isä tuntuu vieraalta. Lapsuus päättyy konfirmaatioon, näin sivulla 137: ” Konfirmaatiotilaisuudessa äiti nostaa välillä nenäliinaa silmilleen, mutta en tiedä itkeekö hän oikeasti. En näe siihen mitään syytä. Joskus tärkeintä maailmassa oli se että äitini piti minusta, mutta sitä lasta joka niin kiihkeästi hamusi hänen rakkauttaan ja aina joutui tähystelemään sen merkkejä ei enää ole olemass