Muistiinpanoja

  Kirjan minäkertojaan Lucy Bartoniin olen tutustunut jo aikaisemmin Elizabeth Stroutin aikaisemmissa kirjoissa ( Pikkukaupungin tyttö ja My name is Lucy Barton ). Hän on kirjailija ja yliopiston opettaja, itsensä toisista ihmisistä erilaiseksi tunteva ja toisia ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita tarkalla silmällä arvioiva nainen. Häntä kuvaavat hyvin katkelmat   sivulla 62-63: ”… on some very fundamental level, I feel invisible in the world ja sivulla   23: ”… it makes me nervous, that kind of thing. You start a conversation with someone and another person comes along and you have to interrupt yourself, and the you see their eyes looking around the room as you talk – you know how it is . “ Tilanne ja tunne on varmasti tutu monille. Lucy on jäänyt leskeksi ja on nyt yhteydessä entiseen mieheensä Williamiin, joka puolestaan on eronnut toisesta vaimostaan. William on saanut entiseltä vaimoltaan lahjaksi lahjakortin oman sukutaustansa selvittämiseen. William empii, mutta Lucy k

  Absurdin tragikoominen kertomus ukrainalaisesta toimittajasta Viktorista, jolla on lemmikkinään eläintarhasta pelastettu pingviini Misa ja joka ajautuu työkseen kirjoittamaan nekrologeja elävistä ihmisistä. Päätoimittajalta hän saa aina listan henkilöistä – ns risteistä, joista muistokirjoitukset tulee laatia. Vähän karmivasti nämä henkilöt aina ennemmin tai myöhemmin kuolevatkin. Vähitellen Viktor alkaa epäillä, että ns pahoilla pojilla on sormensa pelissä. Vähitellen Viktorin talouteen ilmestyy myös pieni tyttö Sonja, ja tätä hoitamaan nuori nainen Nina. Keittiön pöydälle ilmestyy öiseen aikaan salaperäisesti, milloin rahaa Sonjan tarpeisiin, milloin pistooli tuntemattomasta syystä. Pingviini tienaa suuret rahat, kun pahat pojat haluavat sen osallistuvan hautajaisiin. Viktoria touhu ei miellytä ja hän päättää palauttaa pingviinin takaisin omaan ympäristöönsä Etelämantereelle. Viktor on äärimmäisen kiintynyt pingviiniin ja kun sillä todetaan synnynnäinen sydänvika, jonka voi korja