Ratinen Suvi: Pakolainen

 

”Aino Kallas on vaarassa joutua Siperiaan ja pakenee Ruotsiin, vanhana ja tyhjin käsin. Etuoikeutetusta kosmopoliitista tulee pakolainen, joka tuntee itsensä muiden armoilla eläväksi toisen luokan kansalaiseksi. Hän on kansainvälisesti menestynyt suomalainen kirjailija, mutta ei saa elää vanhuuttaan synnyinmaassaan. Koskettava kertomus ihmisestä politiikan armoilla.”

Näin teosta kuvataan sen takakansilehdellä. Miksi Suomi sulki häneltä rajansa? Kirja on hyvin kirjoitettu ja saa lukijan ajattelemaan toisaalta pakolaisen asemaa ylipäätään – myös tänä päivänä – ja toisaalta millaisen saappaan alla Suomessa on poliittisesti heti sodan jälkeen oltu. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen voitiin Aino Kallakselle luvata turvallinen paluu omaan synnyinmaahansa. Kallas oli menettänyt Suomen kansalaisuuden avioiduttuaan virolaisen Oskar Kallaksen kanssa ja hänestä oli tullut virolainen.

Olot Ruotsissa ovat ristiriitaiset: Ruotsissa ei ole tietoakaan sodan ajan vaikeuksista, jotka hankaloittivat elämää Suomessa. Pakolaisen asema on räikeässä ristiriidassa niiden olosuhteiden kanssa joihin Kallas varakkaassa ja kansainvälisessä diplomaattielämässään oli tottunut. Kirjassa korostetaan myös Aino Kallaksen vaurasta ja kansainvälistä sukutaustaa. Kallas ei kuitenkaan ole Ruotsissa yksin: hänellä on lapsensa ja näiden perheet, hänellä on myös pojan perhe Englannissa, missä hän itse on diplomaattimiehensä kanssa asunut vuosia ja jonka hän tuntee itselleen yhä paljon Ruotsia läheisemmäksi, Ruotsia johon hän ei sopeudu koko 9-vuotisen pakolaisuutensa aikana.

Mielenkiintoinen kirja vahvatahtoisen ja lahjakkaan ihmisen sopeutumisesta – tai sopeutumattomuudesta – uusiin, vaikeisiin oloihin vanhoilla päivillään. Sopeutumattomuus ehkä tietyllä tavalla johtui haluttomuudesta sopeutua: miksi ihminen joka puhuu sujuvasti hyvin monia kieliä ei oppisi myös sujuvasti ruotsia? Miksi lahjakas kirjailija ei uudessa yhteisössä halunnut hakea yhteisyyttä alansa ihmisiin, vaikka Suomessa oli niissä piireissä kuin kala vedessä? Miksi hän hakeutunut Englantiin, joka oli hänelle entuudestaan kuin toinen kotimaa ja missä hänen poikansa asui? Monia kysymyksiä herää lukijan mielessä, mutta ehkä ajat vain olivat sellaiset.

Pakolainen kirjana saa lukijan ajattelemaa mikä onni ja etuoikeus on saada elää vapaassa maassa ilman välitöntä uhkaa – ainakin toistaiseksi -  ja ajattelemaan, miten moni omassa maassakin potee samaa ahdistusta ja epätoivoa kuin Kallas aikoinaan Ruotsissa. Ruotsi nyt sentään oli tai on kulttuurisesti niin lähellä Suomea kuin olla voi.