Muistiinpanoja

  Eeva Kilven päiväkirjamerkintöjä neljältä vuosikymmeneltä. Kirja etenee päivä päivältä siten, että saman päivämäärän merkinnät eri vuosilta ovat yhdessä. Mielenkiintoisella tavalla näkyy, miten kirjailijan tyyli vanhemmiten pelkistyy ja miten yhä vähemmillä sanoilla hän tavoittaa yhä selkeämmän ajatuksen. Vähemmän on enemmän. Selkeästi ajateltu on selkeästi sanottu. Minulle Eeva Kilpi on kiinnostava siksi, että osittain hänen (vasemmistolainen) ajatusmaailmansa ei aivan yksi yhteen osu omani kanssa, mutta monessa mielessä ihailen hänen aitouttaan, rohkeuttaan, inhimillistä lämpöään ja ennen kaikkea tietysti hänen terävää kynäänsä. Tätä kirjaa oli ilo lukea – jo senkin takia, että hienon kuvituksensa ja erittäin laadukkaan painoasunsa ansiosta teos jo fyysisenä esineenä tuottaa mielihyvää, kuten tietenkin tekstikin. Rakkaudesta, kaipauksesta ja yksinäisyydestä Eeva Kilpi kirjoittaa koskettavasti.   9.9.2001 klo 23.59: ” Sinut valitessani, rakkaani, minä valitsin kaikki ne elämyks

 Kokeilen ensi kertaa postauksen tekemistä kännykällä. Istutaan Ellin kanssa illalla pihalla ja on trooppinen elokuun yö. Floxit tuoksuvat ja Elli loikoilee vieressäni.  

  Tyttövauvan peite. Malli Bundle of Joy by Drops Design, lanka Drops Baby Alpaca Silk.

  Villapaita Sibeal, malli by Isabell Kraemer, lankana Gepard Wild&Soft, väri 146 Sand, puikot 3,5

 Kirja on Karin Smirnoffin kehutun trilogian toinen osa. Ensimmäisessä osassa, Lähdin veljen luo , Jana Kippo on palannut lapsuutensa kotiseudulle, missä hän saa töitä kotihoidossa ja tutustuu paikallisiin asukkaisiin ja näiden mustiinkin salaisuuksiin. Trilogian toisessa osassa sisarusten äiti on kuollut ja he lähtevät   järjestämään äidin hautaamista tämän lapsuusmaisemiin paikkakunnalle, jota suljettu uskonnollinen, lahkonomainen yhteisö pitää vallassaan. Kuten trilogian ykkösosassa, on tässäkin runsaasti juopottelua ja väkivaltaa jota samoin kuin  lahkon ylläpitämää kuria ja pedofiliaakin kuvataan mustan huumorin kautta.  Ehkä on niin, että kun elämä menee oikein vaikeaksi eikä ulospääsyä näy, jäljelle jää vain viina. Ja ylenpalttinen viina johtaa väkivaltaan. Kaikkien kyläläisten on valittava ovatko lahkossa mukana vai eivät; ulkopuolelle jääville ei paljon muuta mahdollisuutta jää kuin muutto muualle tai elämä eristettynä muusta yhteisöstä. Naiset on alistettu palvelijoiksi ja la

  Koskettava, omaelämäkerrallinen kirja Ninni Schulmanin kasvamisesta menestyväksi kirjailijaksi vaikeasta synnynnäisestä fyysisestä vammasta huolimatta. Vammansa vuoksi hän joutuu varhaisesta lapsuudestaan asti olemaan pitkiä aikoja erossa perheestään sairaalassa, missä hänen selkäänsä suoristetaan kivuliailla menetelmillä. Hän jää rujoksi ja kooltaan vain 144 cm:n pituiseksi. Koko ikänsä hän kokee ulkopuolisuutta, joukkoon kelpaamattomuutta ja tunnetta siitä, että ei tule muiden näkemäksi. Hän häpeää ja hän häpeää omaa häpeämistään. Hän avioituu ja tulee raskaaksi, mutta sikiö on vaikeasti epämuodostunut ja joudutaan abortoimaan. Myöhemmin hän saa kaksi tervettä lasta, tytön ja pojan – jotka kuin kompensaationa kasvavat hyvinkin pitkiksi. Avioliitto ei kuitenkaan kestä, mutta myöhemmin Ninni löytää uuden rakkauden ja uuden avioliiton. Uskomattomalla tahdonvoimalla hän selvittää aikaisemmat masennuskautensa ja kelpaamattomuuden tunteensa ja saa voimaa mm liikunnasta: hän jopa hiih