Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2021.

Wyld Evie: The Bass Rock

Kuva
  Kehutun, palkitun kirjailijan teos kuvaa psykologisella tarkkanäköisyydellä ihmisen pahuutta ja ihmisen pyristelyä pahuuden keskellä. Kirja rakentuu Skotlannissa kolmen eri aikakautena eläneen naisen varaan: Sarah on 1700-luvulla elänyt noitana pidetty nainen, Ruth asuu toisen maailmansodan jälkeen komeassa talossa miehensä Peterin ja tämä poikien kanssa ja Viv, Peterin pojantytär, joka 60 vuotta myöhemmin selvittää Ruthin jäämistöä ja myy isoisänsä taloa. Kuten nykyään lähes kaikki kirjat tämäkin on koottu siten että jokainen kappale on eri ajassa ja eri ihmisistä. Välissä vielä lukijan pään sekoittamiseksi joitain muitakin. Paljon raakuutta ja väkivaltaa. Aika raskasta luettavaa minun makuuni. Alkuun vielä jaksoin innostua, kun ajattelin että kaikki lopulta johtaa johonkin lopputulemaan tai synteesiin, mutta niin ei kyllä käy: keitä nämä tapetut ihmiset olivat tai mikä oli harhaa ja mikä totta esimerkiksi Ruthin mielessä? Runsaasta kolmesta ja puolesta sadasta sivusta olisi hyv

Tuomipihlaja kukkii

Kuva
 Kylmän kevään takia pihalla ei nyt kuki melkein mitään. Tuomipihlaja sentään hohtaa valkoisena. .... siellä valkolatva tuomi pihan laitaa reunustaa ;) Etupihan puolella spireat eli norjanangervot hohtavat yössä. Väsymätön vahtikoira iltavuorossa.

Korhola Eija-Riitta: Kuolemaa nopeampi

Kuva
  Tähän tartuin katsottuani televisioista Tommy Hellstenin ohjelman, jossa hän haastatteli Eija-Riitta Korholaa. Hellstenin kirjoista olen pitänyt ja kun hän ohjelmassaan suorastaan ylisti haastateltavaansa, tämän älykkyyttä ja kynän käytön taituruutta, niin uteliaisuuteni heräsi ja varasin Kuolemaa nopeamman kirjastosta. Tavallaan kirja kyllä oli yllätys, niin monen tyylin yhdistelmä se on. Korhola on elämässään ja urallaan ollut monessa mukana ja siitä ehkä johtuu, että hän on halunnut mahduttaa kirjaan hyvin erilaisia ja eri tasolla liikkuvia osia. Hän on siis ollut kotiäiti, tutkija, poliitikko, parhaiten hän ainakin minulle on tullut tunnetuksi Meppinä. Kirjassa on osia, jotka ovat kuin filosofian tai aatehistorian katsauksia, tiukkaa asiaa viitteineen. Myös Raamattua siteerataan ansiokkaasti. Mukana on myös mainintoja monista kansainväisistä kuuluisuuksista, joita Korhola on matkoillaan Meppinä tavannut. Sitten on henkilökohtaista pohdintaa uskosta ja Jumalasta. Korhola on syväs

Pihakuvia

Kuva
 

Lintunen Maritta: Boriksen lapset

Kuva
  Novellikokoelma suomalaisten ja venäläisten viha-rakkaussuhteesta. Lintunen kuvaa ihmiset tarkkanäköisen säälimättömästi, samalla kuitenkin lempeästi ymmärtäen. Sotien varjot ovat pitkät, mutta ennakkoluulot myös kaadettavissa. Yhdessä tarinassa sisarukset lähtevät kuskiksi isoisälleen, joka haluaa palata Kannakselle pelastamaan evakkoon lähtiessä tunkioon kaivettua astiastoa, tai mitä siitä on jäljellä. Sirpaleet on kaivettava äidin hautakumpuun, jotta kotinsa menettänyt äitivainaa saisi lopulta rauhan sielulleen.   On rapistuvaa rintamamiestaloaan myyvä vanha pariskunta, jonka myynti tahtoo hyytyä heti ensivaikutelmaan, koska rouvan mielestä on mahdoton ajatus, että sodassa taistelleen isän rakentamaan taloon tulisi venäläinen emäntä. Mutta kun radiosta alkaa kuulua Dimitri Hvorostovskyn laulua, sulavat sekä ostajan- että myyjän sydämet, yhteinen sävel löytyy ja syntyy ystävyys, joka johtaa sekä kauppaan että tulevaan naapuruuteen. Muissa novelleissa on Karjalaan pakkosiirrett