Lassila Pertti: Jälkisato

 

Lassilan Jälkisato oli aiheena yliopiston alumnien kirjapiirissä, jota seurasin etäyhteydellä. Olen aikaisemmin lukenut Lassilalta Venetsian, Kovassa valossa sekä Kesän kerran mentyä ja pitänyt niiden viipyilevästä, hieman lakonisesta luonteesta. Jälkisato ei aivan samalla tavalla viehättänyt. Kuuntelin vielä Ylen Areenasta kirjaa koskevan haastattelun, ja siinä Lassila kertoo kirjoitustekniikastaan: hän kirjoittaa aluksi katkelmia, jotka eivät liity toisiinsa vaan ovat kuin palasia, joita hän myöhemmin sovittelee eri järjestykseen, pyyhkii jotain pois, lisäilee jotakin. Hän itsekin luonnehtii teostaan tilkkutäkiksi, joka kootaan tilkuista. Tällä kertaa tekniikka paistaa liian selvästi läpi valmiissa kirjassa.

Jälkisato kertoo Viljo Salmesta, joka jo kouluaikana innostui kirjallisuudesta. Koska kirjojen lukeminen oli antoisaa, hän lähti yliopistoon opiskelemaan kirjallisuutta, kun ei keksinyt mitä muutakaan voisi lukion jälkeen tehdä. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että se mitä nimitettiin kirjallisuustieteeksi, oli Viljolle aivan vierasta. Ei riittänyt, että kuuluisien teosten lukeminen tuotti hänelle nautintoa. Olisi pitänyt oppia muutakin, eikä Viljolle valjennut, mitä se olisi ollut.  Niinpä Viljo alkoi epäillä, ettei hänestä ollut kirjallisuuden opiskelijaksi. Kirjallisuustieteen jätettyään Viljo pyydystää tutkimusavustajana hyttysiä, mutta ei hänestä oikein tutkijaksi ole silläkään saralla. Vähitellen hänestä loppujen lopuksi sukeutuu ihan oikea kirjailija, joka saa kirjojaan julkaistuiksi.

Yhtä hapuilevaa kuin ammatin valinta, näyttää olevan Viljon rakkauselämäkin. Elämän mittaan hänelle kertyy useampikin ihastuminen, rakastuminenkin – ja aika onnistuneesti hän näyttää tutustuvan tyttöihin tai naisiin, hän osaa avata keskustelun, pyytää kävelylle tai elokuviin ja ryhtyä seurustelusuhteeseen. Pitemmät suhteet Sallan ja myöhemmin paljon nuoremman Suvin kanssa kestävät vuosia, vaikka yhdessä ei asutakaan. Suhteet kuitenkin päättyvät, kun naiset toteavat, että loppujen lopuksi haluavat jotain enemmän.

Kirjassa ei tunnu tapahtuvan kovin paljon, mutta henkilöiden ajatusten vaihtoon ja pohdintaan Lassila sisällyttää lukijalle pureksittavaa, kuten sivulla 142: ”Kirjailijan pitäisi tiedostaa se, mitä on mielessään tuntenut, ja ymmärtää se, mitä on tiedostanut kyetäkseen ilmaisemaan sen, minkä on ymmärtänyt, Viljo sanoi. Taiteen alku on tunteessa, muta taide ei ole tunteessa kylpemistä vaan yritys ymmärtää asioita, jotka tunne on herättänyt.”

Pieneen kirjaan (206 s.) mahtuu aika paljon ajateltavaa. Viljo on kiltti ihminen, joka viihtyy omassa elämässään eikä ymmärrä mitä muuta kumppanit hänestä haluavat. Vähän melankolinen tunnelma teoksessa vallitsee.