Smirnoff Karin: Viedään äiti pohjoiseen


 Kirja on Karin Smirnoffin kehutun trilogian toinen osa. Ensimmäisessä osassa, Lähdin veljen luo, Jana Kippo on palannut lapsuutensa kotiseudulle, missä hän saa töitä kotihoidossa ja tutustuu paikallisiin asukkaisiin ja näiden mustiinkin salaisuuksiin. Trilogian toisessa osassa sisarusten äiti on kuollut ja he lähtevät  järjestämään äidin hautaamista tämän lapsuusmaisemiin paikkakunnalle, jota suljettu uskonnollinen, lahkonomainen yhteisö pitää vallassaan. Kuten trilogian ykkösosassa, on tässäkin runsaasti juopottelua ja väkivaltaa jota samoin kuin  lahkon ylläpitämää kuria ja pedofiliaakin kuvataan mustan huumorin kautta. 

Ehkä on niin, että kun elämä menee oikein vaikeaksi eikä ulospääsyä näy, jäljelle jää vain viina. Ja ylenpalttinen viina johtaa väkivaltaan. Kaikkien kyläläisten on valittava ovatko lahkossa mukana vai eivät; ulkopuolelle jääville ei paljon muuta mahdollisuutta jää kuin muutto muualle tai elämä eristettynä muusta yhteisöstä. Naiset on alistettu palvelijoiksi ja lastentekokoneiksi. Vuosi ja lapsi on normi – ja siinä sivussa mies käy vielä  vieraissa, pappi kaikkein pahimpana. Veljen lahko saa nopeasti puolelleen ja pian hänelle löytyy morsiankin. Häissä veljen huomataan kuitenkin häipyneen.   

Kirja on niin täynnä suunnatonta juopottelua ja väkivaltaa, että oikein ihmettelen, miten jaksoin tämän lukea loppuun. Kai se on pantava Karin Smirnoffin kirjallisten kykyjen ansioksi, muuten ei näin raskasta sosiaalipornoa olisi kestänyt. Trilogian kolmatta osaa en ehkä jää kaipaamaan. 

Muutama mieleen jäänyt kohta:

Uskosta, s. 216: "Tarinoiden ja uskon välille on syytä tehdä ero, sanoin. Tarinat ja kirkon johtajat pitävät ihmiset kurissa ja herran nuhteessa. Usko on jotain muuta"

Kiitollisuudesta, s 246: "Minulle kiitollisuus ei ollut filosofinen ongelma. Oli itsestään selvää kiittää vasikan nuolaisusta tai koirankuonon töykkäyksestä. Ihmisen kiittäminen oli vaikeampaa. Ihmiset vaativat vastapalveluksia. Asettivat ehtoja teoilleen. Eläimet vain olivat." 

Taiteesta s. 265:"Vapaa taide oli yhtä kiellettyä kuin kirjat ja tanssi. Kun olin kysynyt rehtorilta syytä hän oli joutunut miettimään hetken. Veikkaisin, että siinä on kyse intohimosta hän sanoi. Musiikilla ja taiteella on taipumus ottaa kuulija tai katsoja valtaansa. Jumala ei kannusta meitä taiteellisten intohimojen toteuttamiseen vaan sen tekee saatana."

 

 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Kuva
  Kirjaston BestSeller-hyllystä tämäkin. Hylly onkin sikäli hyvä, kun sen lisäksi että hyvällä tuurilla siitä saa mukaansa kirjan, jota olisi varaamalla joutunut jonottamaan ehkä kuukausia, tulee luettua myös kirjoja, joihin ei olisi muuten tullut mieleenkään tarttua. J&B on juuri sellainen.   Jörn Donner on niin tunnettu, että kirja tuskin voisi tuoda lisävalaistusta hänen persoonaansa. Sen sijaan Bitten (Westerlund) persoonaa kirja kyllä valottaa ja myös puolisoiden keskinäistä suhdetta. Kirjan luettuani jäin vain ihmettelemään, miksi ihmeessä se on kirjoitettu. Teirin kannalta voin ymmärtää: myyvä aihe, vähän tirkistelyn makuisia haastatteluja pariskunnan tuttava- ja perhepiirissä -   helppoa rahaa. Bitten kannalta asiaa on vaikeampi ymmärtää, mutta ehkä hänen ystävänsä Ulrika Rudbäck sen suoraan sanoo: kyse on kostosta. Kuitenkin   - kuten usein useinkin – kosto kääntyy tekijäänsä vastaan. Kirja ei nimittäin, ainakaan minun mielessäni, anna kovin mairitteleva kuvaa B:stä.
Lue lisää

Rytisalo Minna: Jenny Hill

Kuva
  ” Mäen Jenni astuu ulos kuihtuneesta avioliitostaan. Uusi alku vaatii uuden minän, ja Jennistä alkaa kuoriutua Jenny Hill – tarkemmin näkevä, kysymyksiä esittävä, enemmän uskaltava. Samalla hän saa yhteyden toiseen tietoisuuden tasoon, kyvyn tunnistaa naiseuden ikiaikaisia ansoja. Kaikkea tätä tarkastelee kertoja, joka ei päästä Jenny Hilliä helpolla. Jenny Hill on monikerroksinen ja herättelevä romaani naisen keski-iästä, vaihdevuosista ja vanhenemisesta – vähän myös satujen prinsessoista ja Brigitte Macronista .” Näin kirjan takakannen esittelyssä. Minna Rytisalo kirjoittaa vetävästi; ainakin minä voin helposti tunnistaa sankarittaren aatoksia ja ahdistusta naiseuteen liitetyistä, oletetuista odotuksista ja vaatimuksista: kelpaanko, riitänkö, näkyykö häpeä, jos mokaan? Miten sitkeässä jopa lapsena koettu häpeä tai nolatuksi tuleminen voi istua.   Jenny Hill kasvaa muiden tarpeiden edessä väistyvästä hoivaajasta itsenäiseksi ja rohkeaksi ihmiseksi, joka tunnistaa omatkin aja
Lue lisää

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken

Kuva
  Rehellinen ja koskettava, tosipohjainen teos kahden keski-ikäisen, parantumatonta syöpää sairastavan ystävättären kirjeenvaihdosta. Naiset kertovat toisilleen avoimesti tautinsa oireista, hoidoista, ennusteista ja ennen kaikkea tilanteeseensa liittyvistä tunteista ja ajatuksista. Välillä on toivoa, kun parantava apu luvataan kantasoluhoidoista, jotka lopulta eivät kuitenkaan toteudu. Syöpään ei löydy syyllistä: on vain uskomattoman huonoa onnea, varsinkin kun kaksi noin nuorta naista, keskenään ystäviä, saa verisyöpädiagnoosin. Ennusteet ovat ennusteita, eivät kiveen hakattuja tosiasioita, ja kun toinen on ensin saanut usean vuoden elinaikaennusteen, on järkytys valtava, kun hän onkin lähtölaiturilla ensimmäisenä. Minua kirja kiinnosti ja kosketti; olenhan itse ollut syöpään menehtyneen puolisoni omaishoitajana. Uskon että kirja antaa tukea samassa tilanteessa eläville potilaille ja läheisille. Kirjastosta tämänkin lainasin.
Lue lisää