Kilpi Eeva: Elämää kaikki päivät

 

Eeva Kilven päiväkirjamerkintöjä neljältä vuosikymmeneltä. Kirja etenee päivä päivältä siten, että saman päivämäärän merkinnät eri vuosilta ovat yhdessä. Mielenkiintoisella tavalla näkyy, miten kirjailijan tyyli vanhemmiten pelkistyy ja miten yhä vähemmillä sanoilla hän tavoittaa yhä selkeämmän ajatuksen. Vähemmän on enemmän. Selkeästi ajateltu on selkeästi sanottu.

Minulle Eeva Kilpi on kiinnostava siksi, että osittain hänen (vasemmistolainen) ajatusmaailmansa ei aivan yksi yhteen osu omani kanssa, mutta monessa mielessä ihailen hänen aitouttaan, rohkeuttaan, inhimillistä lämpöään ja ennen kaikkea tietysti hänen terävää kynäänsä. Tätä kirjaa oli ilo lukea – jo senkin takia, että hienon kuvituksensa ja erittäin laadukkaan painoasunsa ansiosta teos jo fyysisenä esineenä tuottaa mielihyvää, kuten tietenkin tekstikin. Rakkaudesta, kaipauksesta ja yksinäisyydestä Eeva Kilpi kirjoittaa koskettavasti.

 9.9.2001 klo 23.59: ”Sinut valitessani, rakkaani, minä valitsin kaikki ne elämykset hylättäviksi joita minulla olisi jos valitsisin toisen. Ne olisivat myös varmaan ihmeellisiä, erikoisia, arvaamattomia, hullaannuttavia …. Mutta mitä ne olisivat ilman sinua?”

Ja 10.9.2001 klo 20.30:”Yksinäisyyden raskaimpia puolia on, että voimakkaitakaan elämyksiä ei voi jakaa, vaan ne on kannettava yksin.”

Elämän paradokseista 22.12.2005 klo 5.05: ” …Jotkut ovat maailmanparantajia koko ikänsä, mutta inhoavat ihmisiä. Minä kärsin yksinäisyydestä, mutta en siedä seuraa.”

Luonto ja eläimet ovat Eeva Kilvelle tärkeitä; koirasuhteestaan hän sanoo näin

5.10.2001: ”Kaikkein eniten avaa minun sieluni tämä pieni koira. Rakkaus on molemminpuolista voiman siirtoa, virtausta toisesta toiseen.” (Parhaimmillaanhan tämä pätee myös ihmisten välillä)

18.10.2001 klo 9.07: ”Älä sure, huomenna on kaikki huonommin!” Aika omituinen lohdutus, mutta onhan niinkin, että parasta on sittenkin yrittää kussakin hetkessä nähdä edes se vähä hyvä, mitä siinä on. Ainahan kai kuitenkin jotain on.