Cantell Saara: Kaikki tuoksuu lumelta

 

Sukupolviromaani kolmesta naisesta 1950-luvulta nykyaikaan. Kerttu on 50-luvun nuori lahjakas taiteilija, joka saa apurahan Pariisia varten – mikä tuolloin oli harvinainen etuoikeus naiselle. Ennen kuin hän pääsee lähtemään matkaan johtaa vauhdikas ravintolailta itsevarman ja valovoimaisen vanhemman sisaren ja tämän lakimiesmiesystävien kanssa yhden illan romanssiin, joka vie Kertulta neitsyyden ja tulevaisuuden taiteilijana. Kerttu avioituu Toivonsa kanssa ja jää hoitamaan kotia; Toivo on hyvä mies ja järjestää niin että Kerttu voi jatkaa maalaamista, harrastusmielessä.  Tytär Tuija kokeilee aikanaan vaihtoehtoelämää maaseudulla kommuunissa, jonka ihanteet ja elämän realiteetit eivät kuitenkaan ihan joka kohdassa natsaa. Tuija palaa yliopistolle jakamaan folkloristiikan opintojaan eivätkä ihanteet sielläkään täysin toteudu: ihaillun professorin sädekehä saa kolhun pintaansa, kun käy ilmi, että Tuijan proseminaariesitelmä päätyy professorin julkaisuun. Ajan myötä menneisyyden asiat loksahtavat paikoilleen, kun Tuijan kummitätiä haastattelemaan tullut toimittaja näkee tämän kotona Kertun maalauksia, kiinnostuu niistä ja ryhtyy puuhaamaan laajempaakin retrospektiivistä näyttelyä Kertun töistä, joita Tuijan tietämättä on säilytetty vuokravarastossa. Töitä on kymmenittäin ja näyttelyä seuraa toinen Tukholman Moderna Museetissa. Näyttelyn valmisteluun osallistuu chileläinen valokuvaaja Javier, jonka kanssa Tuija ystävystyy ja jota hän päättää pyytää isäksi lapselleen, ilman sarvia ja hampaita tai muitakaan velvollisuuksia. Ja näin syntyy Olivia, joka kirjan lopussa kertoo sukunsa historiaa syntymättömälle lapselleen.

Hyvin kirjoitettu tarina vahvoista naisista, naisille vaikeina aikoina. Oli ilo lukea.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Rytisalo Minna: Jenny Hill

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken