Korhola Eija-Riitta: Kuolemaa nopeampi

 

Tähän tartuin katsottuani televisioista Tommy Hellstenin ohjelman, jossa hän haastatteli Eija-Riitta Korholaa. Hellstenin kirjoista olen pitänyt ja kun hän ohjelmassaan suorastaan ylisti haastateltavaansa, tämän älykkyyttä ja kynän käytön taituruutta, niin uteliaisuuteni heräsi ja varasin Kuolemaa nopeamman kirjastosta. Tavallaan kirja kyllä oli yllätys, niin monen tyylin yhdistelmä se on.

Korhola on elämässään ja urallaan ollut monessa mukana ja siitä ehkä johtuu, että hän on halunnut mahduttaa kirjaan hyvin erilaisia ja eri tasolla liikkuvia osia. Hän on siis ollut kotiäiti, tutkija, poliitikko, parhaiten hän ainakin minulle on tullut tunnetuksi Meppinä. Kirjassa on osia, jotka ovat kuin filosofian tai aatehistorian katsauksia, tiukkaa asiaa viitteineen. Myös Raamattua siteerataan ansiokkaasti. Mukana on myös mainintoja monista kansainväisistä kuuluisuuksista, joita Korhola on matkoillaan Meppinä tavannut. Sitten on henkilökohtaista pohdintaa uskosta ja Jumalasta. Korhola on syvästi uskovainen ja ennen kokoomusta hän on ollut kristillisdemokraattien riveissä.

Kirjan keskeisimmän ajatuksen ilmeisesti on ajateltu olevan hänen sairastumisensa erittäin aggressiiviseen rintasyöpään. Sairauden kulkua ja hoitoa ja hoitojen vaikeita sivuvaikutuksia märkivine haavoineen ja sietämättömine tuskineen kirjassa kuvataan niin yksityiskohtaisesti, että ainakin minä paikoin tunsin jo vaivautuneisuutta. Varsinkin kun sairauskuvaukset eivät rajoittuneet häneen itseensä vaan myös eräiden julkisuuden henkilöiden (tautiinsa menehtyneiden, jotka eivät siis voi enää ilmaista mielipidettään), kuten Aki Hintsan tai Kaisa Blomstedtin sairautta ja kuolemaa kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti. Uskonsa lisäksi Korhola kertoo avoimesti myös lapsistaan ja eräästä heidän perhettään vuosikausia piinanneesta ilmeisen häiriintyneestä, ehkä jopa mielisairaasta vainoajasta. Poikkeuksen avoimen verhon periaatteeseen tekee vain hänen avioeronsa, jota hän ei lähde selittämään.

No, kirja vähän yllätti. Kyllä Tommy Hellstenin sanoihin voi yhtyä: Korholalla kynä pysyy kädessä ja on hänellä valtava kokemustausta ja laajasti aatehistorian tuntemusta. Hyvin asiapitoinen teos, mutta en tiedä valkeniko minulle ihan mikä kirjan pointti on – vai onko vain lähikuvia elämästä, kuten kirjan alaotsikko on nimettykin. Siis vähän sitä sun tätä.  Hiukan lukijaa hämää, että kun on päässyt mukaan yhteen tyylilajiin vaikkapa leppoisaan kuvaukseen lapsista tai hyvin henkilökohtaiseen tilitykseen sairasvuoteella, niin seuraavassa saakin lukea tiukkaa aatehistorian katsausta viitteineen. Vähän niin kuin menisi klassisen musiikin konserttiin, jossa välillä vedettäisiin letkajenkkaa. Mutta käyhän sellainenkin laatuun.

Hyviä ajatuksia ovat mm: "Uskonnollinen ylimielisyys on yksi väkivallan  muoto."  sekä "Jään odottamaan huolettomampia päiviä, mutta kiitän siitä, että harmini eivät juuri nyt ole tätä suurempia."