Sirkjärvi Maija: Kiinteistö

 

Nyt on vaikea kirjoittaa muistiinpanoa, koska kirja on mielestäni yksinkertaisesti huono. Ikävä todeta, mutta varmaan AI olisi osannut kirjoittaa paremman. Miksi siis ylipäätään luin. No, usein varaan kirjastosta esim Hesarin kirja-arvostelun perusteella kiinnostavalta vaikuttavan teoksen.  Tällä kertaa kirjan ainoa ansio on sen lyhyys, vajaat 200 sivua, minkä ansiosta ylipäätään luin sen kokonaan.

Henkilöt ovat sivistyssuvun tytär joka toimii kampaajana ja joka on naimisissa työmiehen kanssa. Mies perii tätinsä isohkon, mutta huonokuntoisen omakotitalon lähiöstä. Päähenkilö ei ole kiinnostunut talosta eikä sen korjaamisesta, mutta suostuu. Remontin aikana päähenkilö kohtaa pitkään  kadoksissa olevan veljensä, johon hän tuntee myös fyysistä vetoa samalla kun  välit aviomieheen väljähtyvät . Kuvioon sekoittaan vielä omituinen ruumisauton osto ja sen hakeminen rikollisjengiltä. Talokauppaa sotkee vielä omituinen osatontin kauppa naapurin kanssa: maapalassa onkin jokin rasite, jonka merkitys ei mitenkään tuo tarinaan lisäarvoa. Tupaantulijaiset pidetään tilanteessa, jossa aviomies ilmoittaa lähtevänsä omille teilleen. Kirjan lopussa annetaan ymmärtää, että taloon alun perin vastahakoisesti muuttanut päähenkilö on jäänyt siihen asumaan ja käy nyt läheisen lähiön kampaamossa.

Hohhoijaa.  Ihan epäkoherentti tarina, mutta tämä on vain minun näkemykseni. Joku muu varmaan on ajatellut toisin, koska tätäkin muistaakseni Hesarissa kehuttiin. Aina ei voi onnistua – ei kirjailija mutta ei myöskään kirjan valitsija.