Uljas Riikka: Punainen jättiläinen
Kirjan esittelyssä sanotaan näin: ”Punainen jättiläinen on
lumoava romaani toista kohti kurkottamisesta ja nuoruuden rakkaudesta, jonka
jälkijäristyksetkantavat kauas, aluista ja lopuista, jotka punoutuvat toisiinsa
kaikissa harmaan sävyissä.”
Konkreettisemmin sanottuna tarina on suomalais-saksalaisesta
avioparista Jaakosta ja Vronista, joka muuttaa enemmän tai vähemmän tilapäisesti
Berliinistä Suomeen Pirkanmaalla, kun Jaakon äiti on kuollut. Jo Berliinissä Vroni
on alkanut aavistella suhteen päättymistä, mutta on vaikeana aikana halunnut olla miehensä tukena.
Pirkanmaalla alkaa valjeta, että menneisyydessä on tapahtunut asioita, joista
Jaakko ei ole koskaan puhunut. On ollut vakava onnettomuus ja on ollut siihen
maailmanaikaan ja paikkaan sopimaton rakastuminen.
Uljas kirjoittaa sujuvasti ja mukaansa tempaavasti, mutta
lukija suurin piirtein arvaa mistä on ollut kysymys ja miten kaikki tulee
menemään jo kauan ennen kuin kirjailija saa asiansa sanotuksi. Hyvä kirja siis,
mutta sittenkin liian vähän ajatusta.

Kommentit
Lähetä kommentti