Näkki Marjo: Jään Valta Vaihtuu. Arktinen alue maailmanjärjestyksen murroksessa.

 

Kirja kuvaa arktisen alueen merkityksen muutosta: asumaton alue on noussut ja nousemassa geopolitiikan keskiöön. Kun esim Alex Stubb puhuu kirjassaan vallan kolmiosta ja tarkoittaa, että idän ja lännen rinnalla tulee ottaa tasa-arvoiseksi pelaajaksi myös globaali etelä,  tuntuu tämän kirjan luettuaan, että ajatus on jo vanhentunut: onkin puhuttava vallan neliöstä eli globaalin pohjoisen merkitys  on nopeasti nousemassa, varsinkin kun sen enempää idässä kuin lännessä ei enää kunnioiteta demokratian ja rauhantahtoisuuden asiaa.

Näkki mainitsee kirjassaan (s. 286) näin: ”Maailman on moninapaistumassa, mikä mahdollistaa myös tervejärkisten liittoutumien syntymisen.”

Kirja on kiinnostavasti rakennettu  niin, että joka toinen kappale käsittelee juuri arktisen alueen  geopoliittisen merkityksen muuttumista ja joka toinen kappale Fridjof Nansenin vuonna 1893 aloittamaa huikeaa hanketta pohjoisnavan saavuttamiseksi laivalla. Hanke kesti useita vuosia, eikä pohjoisnapaa sillä kertaa saavutettu. Kuvaukset jäihin juuttuneesta ja jäiden hallitsemattomasti kuljettamasta Fram-aluksesta sekä miehistön selviytymisestä vuosien ajan  näissä olosuhteissa, joissa ravinnoksi ammuttiin jääkarhuja ja jopa omia vetokoiria, ovat ennen kokemattomia. Lopulta Nansen ja Johansen jättävät laivan ja jatkavat matkaa jalkaisin apunaan vain koirat, kajakki ja kelkka.  Vuosien jälkeen kaikki pääsevät kuitenkin palaamaan Norjaan.

Nansen oli hyväntekijä, tiedemies ja diplomaatti, joka teki sinnikkäästi töitä ja perusti toimintansa tieteeseen, tasa-arvoon, vapauteen ja ihmisoikeuksiin. Hän oli pohjoismainen arvojohtaja, jonka edustamille ajatuksille on yhä suurempi tilaus maailmassa, jossa suuret rynnivät pienempien kustannuksella.

Kirja päättyy Nansenin sanoihin: ”Jos kansakunnat kykenisivät voittamaan keskinäisen pelon ja epäluottamuksen, joiden synkkä varjo laskeutuu  maailman ylle, ja kykenisivät kohtaamaan luottavaisin mielin ja hyvällä tahdolla ratkaistakseen mahdolliset erimielisyytensä, ne kykenisivät helposti saavuttamaan keskinäisen rauhan.”

Hyvin mielenkiintoinen teos!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Itkonen Juha: Huomenna kerron kaiken

Ratinen Suvi: Pakolainen