Labba Elin Anna: Far inte till Havet

 

Aika erikoinen romaani Pohjois-Ruotsin saamelaisista nomadeista, joiden kesäasumukset jäävät paikallisen yrityksen patohankkeiden alle. Talvikaudeksi asukkaat siirtyvät idemmäksi. Kun kylät jäävät veden alle, joutuva asukkaat siirtämään kesäajan kotansa ylemmäs tuntureille. Kirjassa seurataan kahden iäkkään siskoksen ja toisen noin viisikymppisen tyttären elämää. Tyttären äiti haluaisi rakentaa talon, mutta hän ei saa siihen rakennuslupaa, koska saamelaiset ovat nomadeja,  ja nomadit eivät saa oikeutta taloon – vaan vain kotaan.  Tarina on minusta hyvin epäkoherentti, kun ei oikein käy ilmi, missä aikakaudessa eletään. Toisaalta on vaikea uskoa, että moinen epätasa-arvo lain edessä voisi olla tätä päivää, mutta toisaalta tyttärellä on auto, sukkahousut ja rintaliivit, mikä kaikki viittaa aivan nykyaikaan. Puhelinkin  löytyy.

Tarina junnaa aikalailla paikallaan. Meri ja luonto on keskeisessä osassa, eikä oikeastaan tapahdu mitään, eikä voimalaitoksen ja luonnon vastakkainasettelua analysoida mitenkään monitahoisesti. Henkilökuvauskin jää ohueksi. Ehkä puolet liki neljästäsadasta sivusta  olisi riittänyt asian esittämiseen. Otti aika lailla voimille tämän läpi kahlaaminen, mutta tulipahan luetuksi. Vähän sellainen ”pidetään ikävää” -tunne tästä jäi. Läsecirkelin valinta oli. Kirjastosta lainasin.