Kivelä Sirkka-Liisa toim.: Vanha löytää itsensä ja maailman. Vanheneminen iäkkäiden runoilijoiden kuvaamana
Erinomainen vanhuutta ja vanhenemista käsittelevä, runojen
ja tutkimustiedon yhdistelmäteos. Sirkka-Liisa Kivelä, emeritusprofessori,
vanhustyöhön perehtynyt geriatri on koonnut tähän runoantologiaan vanhenemista
ja vanhuutta käsitteleviä runoja ikääntyneiden runoilijoiden 2000-luvulla
painetuista teoksista. Runoilijoiden oma ikääntyminen tulee esille syvällisinä
näkemyksinä, ja Kivelä on täydentänyt niitä psykososiaalista vanhenemista
koskevien uusimpien tietojen perusteella.
Itselleni koin erityisen kauniiksi tai koskettaviksi mm
seuraavat ajatukset:
Juha Itkonen 2018:
”… Aavan meren tuolla puolen,
on se rauhan maa,
jossa äidin laulu lapsen
uneen tuudittaa.”
ja
Lars Huldén 2012:
”Toisinaan tulet ovelle
oikeaan aikaan, ja se on suljettu.
Kukaan ei ota lukuun
että sinä olet tulossa, kun kaikki
mukaanluetut ovat tulleet.
Ja ovi lukitaan.
Sellainen on vanhuksen osa,
jos hän on elänyt liian kauan.”
ja
Eeva Hietala 2012:
”Väsynyttä vanhusta hoitaessamme
olemme alkumatkalla ihmisyyteen.”
ja
Helena Anhava 2008:
”Maahanmuuttajat ja mustalaiset pitäisi palkata opettamaan
miten vanhuksiin kuuluu suhtautua.”
Tämä viimeinen runopari säväytti erityisesti, kun olin juuri
lukenut jostain lehdestä, miten hoivakodin työntekijä oli kehottanut vanhusta
vain pissaamaan vaippaan, kun tämä oli pyytänyt saada apua
vessakäynnille. Näin kauaksi olemme etääntyneet ihmisyydestä! Jos
tällä tavalla kohdeltaisiin muita ryhmiä, esimerkiksi maahanmuuttajia tai
iholtaan erilaisia, niin varmasti nousisi suuri haloo, mutta vanhukset eivät
ole aktiivisia äänestäjiä, eivätkä siten minkään puolueen kohderyhmä.
Toisissa kulttuureissa on toisenlaiset arvot.
Kivelän teosta voi suositella; se antaa jopa lohdullisen
kuvan, että vanheneminen voi sujua hyvinkin: eivät kaikki tule vanhanakaan
täysin kyvyttömiksi, eivät edes silloin kun saattavat jonkin verran apua
tarvita. Elämä voi olla hyvää myös ihan loppuun asti.

Kommentit
Lähetä kommentti