Kuang F. Rebecca : Yellowface

 


Kehuttu, trillerin muotoon puettu satiiri kustannusmaailmasta, jossa kilpailu, menestymisen paine ja kateus ovat keskiössä. Päähenkilö  June Hayward, jonka aikaisempi teos ei ole saanut mainittavampaa menestystä sattuu paikalle, kun hänen kadehtimansa menestyskirjailija, kiinalaistaustainen Athena Liu tukehtuu henkitorveen vetämäänsä pähkinään. Hetken mielijohteen vallassa June varastaa Athenan käsikirjoituksen, jonka hän viimeistelee ja julkaisee omanaan.

Tästä tarina lähtee liikkeelle: June muuuttaa nimensä kiinalaiselta kuulostavaksi Juniper Songiksi ja saa kirjallaan paitsi menestystä, mainetta ja rahaa myös kateutta, vihaa ja julkista häpäisyä somemaailmassa. Paljastumisen pelko ajaa Junen mielipuolisuuden partaalle. Somemaailman häväistyskirjoitukset ja salakavalat juonet, joiden mukaan Athena ei olisikaan kuollut vaan piileskelisi valmistelemassa kostoa, saavat Junen epäilemään järkeään ja uskomaan kummitusjuttuihin. Kun Junen rikos kuitenkin tulee ilmi ja julkaistaan, Junen vaihtoehdot ovat itsemurha tai itsensä uhriuttaminen ja koko jutun  kääntäminen toisinpäin. June päättää kirjoittaa tapauksesta uuden kirjan, jossa hän itse onkin uhri ja itse asiassa Athena oli  vain kiero kirjailija, jonka keskeneräisen käsikirjoituksen June pelasti.

Somemaailma ja Junen varkauden ilmi tuonut niinikään kiinalaistaustainen Candice ovat  syypäitä Junen elämän pilaamiseen saattamalla tämän  hulluuden partaalle. Uusi kirja jakaa lukijakunnan jälleen kahtia: toisten mukaan ”valkoinen nainen julkaisee paljastuskirjan, jota kukaan ei kaivannut, koska se sekopää ei vain pysty lopettamaan.” Mutta joku kriitikko saattaa tutkia kirjaa tarkemmin ja julkaisee päinvastaisen arvion: ”Entä jos Juniper Song oli oikeassa?”

Kirjan opetus on, että somemaailman myr(s)kyistä ja loanheitosta kannattaa itse kunkin pysyä kaukana 😉


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Janhonen Ulla: Sirkka Turkka. Tähti kuuttomassa yössä

Sund Lars: Prinsessan av Vasa

Kinnunen Tommi: Kaarna