Kinnunen Tommi: Kaarna

 

Tommi Kinnusen kirjoista olen pitänyt eikä tämäkään huono ole, mutta minun makuuni nyt kyllä liian raskas ja synkkä.

Laina tekee kuolemaa ja hänen kolme lastaan alkavat järjestellä hautajaisia jo etukäteen, koska kaksostyttäret asuvat etäällä ja haluavat saada käytännön järjestelyt selviksi ilman että heidän tarvitsee enää asiaan puuttua. Veli Martti, joka asuu paikkakunnalla, missä työkseen hoitaa mm lumen aurauksia, toivoisi sisarten odottavan kunnes äidistä aika jättää, mutta lupaa hoitaa järjestelyt loppuun. 

Laina on sodan alta menettänyt kotinsa ja kaikki omaisensa, jotka ovat joutuneet neuvostopartisaanien poiskuljettamiksi ja  joiden kohtalosta ei Suomen viranomaistenkaan kautta koskaan saatu mitään tietoa. Lainan oma kohtalo partisaanien käsissä on ollut siinä määrin julma, että hän ei ole milloinkaan siitä toipunut, mistä syystä välit tyttäriinkin ovat – molemminpuolisesti - kylmät ja vihamieliset.

Kirja etenee vuoroin Martin, vuoroin Lainan näkökulmasta. Lainan osuudet kerrotaan takaperin, siis niin että seuraava luku on ajallisesti aina edellistä aikaisemmalta ajalta. Lainan aika kulkee ikään kuin takaperin aina heinäkuun 7. päivään 1944. Martin ja tyttärien aika on nykyajassa.

Kauhistuttavaa luettavaa, mutta ilmeisesti varsin todenmukaista. Kirjan lopussa on Suomen sodanaikainen kartta, johon on merkitty Neuvostoliiton partisaani-iskut 1941-1944. Paikkakuntia on 27. Suomen viranomaisten tiedusteluun poiskuljetettujen ihmisten kohtalosta on valvontakomissio vastannut, että Neuvostoliitto ei ole harjoittanut minkäänlaista partisaanitoimintaa Suomen alueella. Niinpä niin, eipä tietenkään.

Hurjaa luettavaa; voi vain yrittää ymmärtää, miksi suomalaiset yhä kantavat sielussaan edellisiltä sukupolvilta periytyvää alitajuista traumaa. Ihmeellistä on, että kuitenkin olemme maailman onnellisin kansa. Ehkä onni piileekin asenteessa enemmän kuin realiteeteissa.