Jalovaara Ville: Helsinki 1944. Taistelu pääkaupungista

 



Miksi Neuvostoliiton suurhyökkäys Helsinkiin epäonnistui?

Stalin oli määrännyt Neuvostoliiton ilmavoimat aloittamaan massiivisen pommituskampanjan, jonka tarkoitus oli pakottaa Suomi irti sodasta Kremlin sanelemilla ehdoilla. Pian pääkaupungista olisivat jäljellä vain rauniot.

Stalinin suunnitelma ei kuitenkaan onnistunut. Moni suurkaupunki tuhoutui lähes kokonaan toisen maailmansodan valtavissa pommituksissa, mutta Helsinki pelastui vastoin kaikkia odotuksia. Kiitos tästä lankeaa sekä Suomen onnistuneelle ilmatorjunnalle että Neuvostoliiton ilmasodankäynnin osaamattomuudelle.

Massiivisen pommituskampanjan aikana Suomen poliittisen johdon oli päätettävä suostuako Stalinin tarjoamiin rauhanneuvotteluihin, joita Ruotsin välityksellä tarjottiin. Hiljaiseksi vetää kun lukee, mitä vuosituhannen vaihteessa  Neuvostoliiton ulkoministeriön arkistosta löytyneet asiakirjat osoittavat: Neuvostoliiton johdon perimmäinen tarkoitus oli tuhota Suomi.

Kremlissä oli valmiina lista lisäehtoja, jotka olisi lyöty pöytään, jos Suomen hallitus olisi aloittanut viralliset neuvottelut. Neuvostoliitto olisi vaatinut Suomenlinnan ja Ahvenanmaan laivastotukikohdiksi, vapaat kulkuyhteydet tukikohtiin ja konsulaatteja ympäri maata. Kaiken päälle olisi vaadittu vuoden 1743 Turun rauhan rajaa, eli Kymijoesta olisi jälleen tullut rajajoki. Kun rauha syksyllä 1944 solmittiin, lisävaatimuksiin ei enää palattu. Torjuntavoitto Helsingissä 1944 helmikuussa ja Tali-Ihantalassa kesällä 1944 auttoivat säilyttämään Suomen itsenäisyyden.

Ville Jalovaara on helsinkiläinen toisen maailmansodan ja kylmän sodan historiaan erikoistunut poliittisen historian dosentti, tutkija ja kaupunkivaikuttaja. Kirja on ilmestynyt SKS:n (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura) julkaisuna 2023. Tärkeää tietoa Suomen lähihistoriasta. 


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Kuva
  Kirjaston BestSeller-hyllystä tämäkin. Hylly onkin sikäli hyvä, kun sen lisäksi että hyvällä tuurilla siitä saa mukaansa kirjan, jota olisi varaamalla joutunut jonottamaan ehkä kuukausia, tulee luettua myös kirjoja, joihin ei olisi muuten tullut mieleenkään tarttua. J&B on juuri sellainen.   Jörn Donner on niin tunnettu, että kirja tuskin voisi tuoda lisävalaistusta hänen persoonaansa. Sen sijaan Bitten (Westerlund) persoonaa kirja kyllä valottaa ja myös puolisoiden keskinäistä suhdetta. Kirjan luettuani jäin vain ihmettelemään, miksi ihmeessä se on kirjoitettu. Teirin kannalta voin ymmärtää: myyvä aihe, vähän tirkistelyn makuisia haastatteluja pariskunnan tuttava- ja perhepiirissä -   helppoa rahaa. Bitten kannalta asiaa on vaikeampi ymmärtää, mutta ehkä hänen ystävänsä Ulrika Rudbäck sen suoraan sanoo: kyse on kostosta. Kuitenkin   - kuten usein useinkin – kosto kääntyy tekijäänsä vastaan. Kirja ei nimittäin, ainakaan minun mielessäni, anna kovin mairitteleva kuvaa B:stä.
Lue lisää

Nunez Sigrid: Paras Ystävä

Kuva
  Ystävän kirjasuositus. Kirja kertoo ystävyydestä, surusta ja koiran ja ihmisen taianomaisesta yhteydestä. Näin kirjan oman esittelyn mukaan. Kirjan luettuani se minusta kuitenkin ennen kaikkea kertoi kirjailijan työstä: kirjoittamisesta, kirjoittamisen opettamisesta ja kirjoittamisen kauhusta. Ystävyydellä – niin ihmisten välisellä kuin ihmisen ja koiran keskinäisellä – on toki kirjassa myös keskeinen merkitys.   Kirjan alussa sen minähenkilö on oudossa tilanteessa: hänen kontolleen on ilmestynyt valtaisankokoinen tanskandogi sen isännän tehtyä itsemurhan. Kirjan minähenkilöllä ei ole kokemusta koirista ja lisäksi hänen vuokranantajansa ei salli lemmikkejä. Tästä alkaa koiran ja sen uuden emännän yhteinen taival. Kirjoittajan paradoksi on, että kirjailija toisaalta toivoo mahdollisimman monen lukevan hänen teoksiaan – jo ihan kustannussyistä – mutta tuntuu ahdistavalta huomata, että osa lukijoista on ymmärtänyt lukemansa täysin väärin tai ei ollenkaan.   Ikävää on loukkaantunee
Lue lisää

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken

Kuva
  Rehellinen ja koskettava, tosipohjainen teos kahden keski-ikäisen, parantumatonta syöpää sairastavan ystävättären kirjeenvaihdosta. Naiset kertovat toisilleen avoimesti tautinsa oireista, hoidoista, ennusteista ja ennen kaikkea tilanteeseensa liittyvistä tunteista ja ajatuksista. Välillä on toivoa, kun parantava apu luvataan kantasoluhoidoista, jotka lopulta eivät kuitenkaan toteudu. Syöpään ei löydy syyllistä: on vain uskomattoman huonoa onnea, varsinkin kun kaksi noin nuorta naista, keskenään ystäviä, saa verisyöpädiagnoosin. Ennusteet ovat ennusteita, eivät kiveen hakattuja tosiasioita, ja kun toinen on ensin saanut usean vuoden elinaikaennusteen, on järkytys valtava, kun hän onkin lähtölaiturilla ensimmäisenä. Minua kirja kiinnosti ja kosketti; olenhan itse ollut syöpään menehtyneen puolisoni omaishoitajana. Uskon että kirja antaa tukea samassa tilanteessa eläville potilaille ja läheisille. Kirjastosta tämänkin lainasin.
Lue lisää