Mutikainen Ina: Unohdus
Hyvin koukuttava, vähän absurdi mielikuvitustarina
taidekorkeakoulussa lopputyötään valmistelevasta Sonjasta ja kansainväliseen
tutkimushankkeeseen osallistuvasta neurotieteilijästä Eliaksesta, joiden tiet
risteävät. Sonja on kotoisen pieneltä paikkakunnalta Savon sydämessä ja tuntee
itsensä vieraaksi helsinkiläisessä menossa. Elias taas saa tutkimukseensa rahoitusta
venäläisiltä – ja saa myös yllätyksenä hauraan oloisen pojan, joka oppii suomea
ällistyttävän nopeasti, samoin kuin pystyy painamaan mieleensä käsittämättömän
määrän muitakin asioita. Eliaksen
tutkimuskohde on hiljainen epidemia, käänteinen muistisairaus, dissosiatiivinen
hypodementia, johon sairastuneet eivät unohda – he unohtuvat. Tautiin on löytynyt
mahdollinen lääke, joka - joskin terveille
annettuna saa näiden muistin toimimaan äärimmäisen tehokkaasti kuitenkin saa nämä itse unohtumaan toisilta ihmisiltä.
Vetävästi kirjoitettu tarina niille, joita hölynpöly ja
fabulointi ei häiritse. Tykkäsin.
Kommentit
Lähetä kommentti