Westö Kjell: Molly & Henry. Romaani sotavuosilta

 

Hyvällä tuurilla sain tämän kirjaston BestSeller-hyllystä. Odotukseni kirjan suhteen olivat uteliaan epäröivät: osasta Westön teoksia olen pitänyt kovasti, osa on ollut haileita pettymyksiä, kuten Tritonus. No, tällä kertaa en toden totta pettynyt. Molly & Henry on intensiivinen, väkevä ja täynnä pohdintaa – omasta mielestäni Westön paras romaani tähän mennessä. Sattumalta radiosta uusintana tullut lähetys, jossa Ruben Stiller haastattelee Kjell Westötä tästä kirjasta, antoi lisää valaistusta omaan lukemiseeni.

Kirja kattaa ajan talvisodan alusta jatkosodan ensimmäiseen syksyyn. Molly on ihailtu kaunotar sekä valkokankaalla että teatterissa. Mollya kuitenkin vaivaa epävarmuus toisten, kokeneempien ja lahjakkaampien, ehkä myös joidenkin nuorempien (onhan Molly jo korkeassa juuri yli kolmenkymmenen vuoden iässä) tähtien rinnalla. Talvisodan aikana Molly on kiertueelle Ruotsissa eikä juurikaan saa tietoa Henrystä. Henry kulkee Hufvudstadsbladetin toimittajana raportoimassa tapahtumista lähellä rintamaa, mutta hänen pettymyksekseen hänen kirjoituksiaan ei julkaista. Syynä ovat näkemyserot Henryn ja hänen esimiehensä välillä: Henry haluaa kirjoittaa tapahtumista todenmukaisesti kaikessa raadollisuudessaan; esimiehen ja lehden linjan mukaan kotirintaman mielialan ylläpitämiseksi raportointi ei saa herättää epätoivoa.

Ajan ja arjen kuvaus on silmiä avaavaa: meille, jotka muistamme 50-luvulta tietyn niukkuuden mm lämpimän veden saannissa tai vuokrasäännöstelystä, on helppokin samastua kirjan tunnelmiin. Ihmissuhteet, vaikeuksien hukuttaminen alkoholiin, pettymykset omiin tekoihin ja ratkaisuihin, tulevaisuuteen liitetyt toiveet ja epävarmuudet: tätä kirjan henkilöt kokevat ja miettivät.

Westö on aloittanut kirjan kirjoittamisen vuonna 2019, siis paljon ennen Venäjän tämänkertaista hyökkäyssotaa; on hämmästyttävää, miten traagisella tavalla samat synkät tunnelmat ja odotukset toistuvat nyt todellisuudessa.

Niin vetävä ja hienosti kirjoitettu teos tämä on, että oli pakko lukea miltei kädestä laskematta. Stillerin haastattelussa Westö mainitsee olleensa alun perin runoilija ja että sen vuoksi hän on erityisen tarkka kielestä. Hän sanoo metsästävänsä tiettyä sanaa ja jopa tiettyä tavua, jos hänen mielestään jokin ei stemmaa. Laura Beckin suomennosta hän kiittää onnistuneeksi. Oli suuri ilo lukea!