Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

 

Kirjaston BestSeller-hyllystä tämäkin. Hylly onkin sikäli hyvä, kun sen lisäksi että hyvällä tuurilla siitä saa mukaansa kirjan, jota olisi varaamalla joutunut jonottamaan ehkä kuukausia, tulee luettua myös kirjoja, joihin ei olisi muuten tullut mieleenkään tarttua. J&B on juuri sellainen.

 Jörn Donner on niin tunnettu, että kirja tuskin voisi tuoda lisävalaistusta hänen persoonaansa. Sen sijaan Bitten (Westerlund) persoonaa kirja kyllä valottaa ja myös puolisoiden keskinäistä suhdetta. Kirjan luettuani jäin vain ihmettelemään, miksi ihmeessä se on kirjoitettu.

Teirin kannalta voin ymmärtää: myyvä aihe, vähän tirkistelyn makuisia haastatteluja pariskunnan tuttava- ja perhepiirissä -  helppoa rahaa. Bitten kannalta asiaa on vaikeampi ymmärtää, mutta ehkä hänen ystävänsä Ulrika Rudbäck sen suoraan sanoo: kyse on kostosta. Kuitenkin  - kuten usein useinkin – kosto kääntyy tekijäänsä vastaan. Kirja ei nimittäin, ainakaan minun mielessäni, anna kovin mairitteleva kuvaa B:stä.

Donnerin menestys naisten keskuudessa ja hänen useat suhteensa eivät liene kenellekään yllätys, ei varmaan B:llekään. Siltikin, kirjesalaisuus on, tai sen pitäisi olla, rikkomaton. Ymmärtääkseni myös vainajan kohdalla. Eläessään J oli sanonut, että hänellä on yksi salaisuus, jota hän ei halua kenellekään paljastaa. B löytää salaisuuden, avaa kaikki 500 sähköpostia ja vuodattaa asian julkisuuteen. B myös ottaa yhteyttä ja tuo julkisuuteen niin tämän kuin kaikki muutkin löytämänsä naiset, joihin J on ollut suhteessa.  Jotenkin kummallista piehtarointia menneisyydessä ja omassa marttyyriudessa.

Avioliitossa on ollut hyvät aikansa, mutta epäsuhtainen se kirjan perusteella on ollut. Ulrika Rudbäckin mukaan avioliiton viisitoista viimeistä vuotta olivat molemmille raskaita, koska B hoiti J:tä. Aikaisemmin, jolloin elämä oli vauhdikasta ja oli kokoaikaisia kotiapulaisia, se oli Rudbäckin käsityksen mukaan ”okej”.  Naissuhteista B on hänen käsityksensä mukaan aavistanut, mutta ei itsekään ehkä ollut kaiken aikaa uskollinen.

Teir on haastatellut myös perheen poikia Danielia ja Rafaelia. Heidän mukaansa J oli hyvin kurinalainen mm nukkumaanmeno- ja ruokailuajoista. Hän oli kiinnostunut politiikasta, yhteiskunnasta, kansainvälisistä asioista. B oli sosiaalisempi, kiinnostunut eniten lähipiirin asioista. Daniel kuvaa suhdetta sanomalla, että yhteisiä kiinnostuksen kohteita olivat ruoka ja matkat, mutta muuten he elivät rinnakkaista elämää ja olivat lähinnä kotona, jossa J istui ja luki ja B istui ja ”facebookasi”.

B:n ”viimeinen sana” on lehdissäkin kerrottu episodi, miten hän krematoinnin jälkeen sirottelee osan tuhkasta kasvimaalla käyttämäänsä  -  J:n inhoamaan -  kompostiin. Ehkä jonain päivänä osa puolisosta tulee salaatin mukana syödyksi.  Vähän kannibaalimainen tunne kirjasta jäikin: kuin tässä kaluttaisiin luista vielä viimeisiä irtoavia riekaleita. En oikein ymmärrä.