Immonen Helena: Operaatio aavikkokettu

 

Jatkoa Helena Immosen aikaisempaan teokseen Operaatio punainen kettu. Kirja on yhtä lailla koukuttava kuin edeltäjänsä. Punaketussa Venäjä hyökkäsi Gotlantiin, nyt ylikersantti Joni Koivu on kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa ja joutuu Yhdysvaltain ohjusiskun sijaisuhriksi, kun länsimaat ovat vetäytymässä ja talibanit ottavat vallan.  Suomessa Venäjän ja Yhdysvaltojen kaksoisagentiksi paljastuva suomalainen upseeri Joakim Karhu löytyy Joensuun torilta novitsokilla myrkytettynä, ja kaiken huipuksi suomalaisia kuolee, kun venäläiset ovat hakkeroineet Omakannan ja muuttaneet siellä olevia terveys- ja lääkitystietoja. Hybridihyökkäyksien tutkimisessa ratkaisevassa asemassa ovat everstiluutnantti Mikael Koivu sekä hänen vaimonsa Riina, joka edellisen, parin vuoden takaisen Suomen ja Venäjän välisen sodan aikana on haavoittuneena potilaana sotasairaalassa tutustunut ja ystävystynyt kyseisen, nyt murhatun Joakim Karhun kanssa. Riina ja Joni ovat sisaruksia, mikä jollain lailla sitoo näitä tapahtumia toisiinsa.

Kerronta on vetävää, tapahtumia ka käänteitä riittää jopa niin, että loppua kohden lukijaa alkaa melkein jo hengästyttää ja uskottavuuskin alkaa olla lujilla. Mutta emmehän voi tietää, miten naapurin hybriditoimet vielä kehittyvät. Joskus totuus on tarua ihmeellisempää.

Kirja on ilmestynyt 2022, siis ilmeisestikin kirjoitettu ennen Ukrainan sodan alkamista ja ennen Suomen Natojäsenyyttä. Kirjassa Niinistö on tehnyt Putinin kanssa väliaikaisen sopimuksen, ettei Suomi liity Natoon, mutta Venäjä painostaa sopimusta pysyväksi. Kirjassa Suomen ja Venäjän välillä oli siis hiljattain käyty sota.

Piti lukea lähes yhteen pötköön; sen verran mukaansa tempaavaa tekstiä Immonen kirjoittaa. Hän on sissiradisti ja reserviupseeri sekä turvallisuuspolitiikkaan perehtynyt journalismin ja viestinnän ammattilainen, joka työskentelee Puolustusvoimien pääesikunnassa media-analyytikkona. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Rytisalo Minna: Jenny Hill