Ruge Eugen: Hotelli Metropol

 

1930-luvun poliittista pelkoa Neuvostoliitossa. Moskova 1936, loppukesä. Saksalainen pariskunta toimii Stalinin tiedustelupalvelussa, pisteessä 2. Ilmapiiri heidän ympärillään alkaa kiristyä: yhtäkkiä työtovereita katoaa  ja yhtäkkiä heidätkin lomautetaan.  Heidät siirretään asumaan hotelli Metropoliin, minne vähitellen muuttaa muitakin pisteestä 2 lomautettuja. On epäselvää mistä syystä he ovat menettäneet asemansa ja mistä heitä kuulustellaan.  Myös hotelli Metropolin asukkaita alkaa hävitä. Charlotte ja Wilhelm ymmärtävät, ettei ketään saa osoittaa tuntevansa ja että väärästä sanasta osoittautuu Neuvostoliiton viholliseksi.  He pelkäävät, milloin tulee heidän vuoronsa ja alkavat nukkua vaateet yllään, jotteivat joutuisi lähtemään pelkässä yöpaidassa.

Ajan ilmapiiriä kuvaa hyvin teksti sivulla 166:

Ihmiset uskovat, mitä haluavat uskoa …. Ihmisille voi osoittaa asioita todeksi tai kumota ne, ei sillä väliä. Päinvastoin se joka tahtoo uskoa johonkin, löytää kyllä todisteensa. Uskoonsa takertuvan onnistuu luikahtaa siitä pikkuriikkisestä raosta, jonka totuus hänelle avaa. Halu uskoa saa ihmisen vääntelemään ja kääntelemään asioita niin kauan kunnes ne sopivat hänen uskoonsa, eikä ihmisen järki mitään estä, vaan vielä auttaa häntä uskomaan mihin tahansa.”

Eugen Ruge on palkittu saksalainen kirjailija. Hotelli Metropol on todellisiin dokumentteihin perustuva, faktaa ja fiktiota yhdistävä romaani hänen omista isovanhemmistaan.

Erittäin mielenkiintoinen kirja, jota en malttanut käsistäni laskea. Sattumalta löysin kirjaston BestSeller-hyllystä.

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Rytisalo Minna: Jenny Hill

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken