Muistiinpanoja

    Kaksinkertaisen Finlandia-voittajan uutuus on lähihistoriamme henkisen ilmapiirin ruumiinavaus. Vuonna 1974 nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen keräämään tietoa ikätovereistaan. Neljä vuotta myöhemmin hän ajautuu vieraan valtion suurlähetystön palvelukseen luomaan myönteistä maakuvaa diktatuurista. Kummassakin tehtävässä hän joutuu toimimaan oman integriteettinsä vastaisesti: raportoitavia tietoja saadakseen hän teeskentelee ystävyyttä itselleen yhdentekevien ihmisten kanssa, toisessa tehtävässään hän - työnantajaansa miellyttääkseen - kirjoittaa valheellisiksi   tietämiään artikkeleita. Varsinkin osallisuus salaisessa tutkimuksessa määrittelee hänen koko elämäänsä: kaikki ihmissuhteet liittyvät tähän tiedonhankintaan, kaiken aikaan täytyy varoa sanojaan ja varoa paljastumasta, kaiken aikaa omaa sisintä kalvaa häpeä, pelko ja avuttomuuden tunne, koska tehtävästä ei voi irrottautua. Olo on kuin hämähäkin verkkoon joutuneella kärpäsellä. Ehkä tällaista urkintaa on (

  ”Huippukiinnostava tarinankertoja” sanoo The Guardian. Sanoihin on helppo yhtyä. Suomaa kertoo Nevabacka-nimisen pohjalaisen maatilan vaiheista 1600-luvulta nykyaikaan. Vuosisata kerrallaan seurataan tilan asukkaiden elämää ja mietteitä.   Tilan asukkaiden lisäksi pääosassa on myös luonto: metsä, neva, suo, linnut ja muut eläimet, näkyvä ja näkymätön – tai kuviteltu. Tutschaninoff kuvaa henkilönsä luontevasti ja osaa mainiosti asettua milloin nuoren tytön, milloin vanhenevan naisen, milloin vanhuksen nahkoihin. Kerrassaan mainio teos. Kirjastosta tämänkin lainasin.

  Sommerknus-villapaita : design Elsebeth Judith, lanka Jalovillan Vuona (100 % Suomen alkuperäisrotujen villaa) väri vanamo plus Filcolana Tilia (70% kid mohair& 30% silk), puikot 4,5 mm

  The number one New York Times Bestseller Kehuttu triangelirakkausromaani, jossa riittää salaisuuksia, valheita, uhriutumista ja syyllisyyttä. Kirja on taitavasti rakennettu niin että yhden päivän tapahtumia peilataan vuosikymmenten aikana kertyneisiin sattumuksiin. Keskeisintä on kahden lapsen välinen sukulaissieluisuus, joka kasvaa elinikäiseksi väistämättömäksi rakkaudeksi, joka ei näennäisistä olosuhteisiin sidotuista syistä pääse toteutumaan – ellei sitten lopulta ….     Toinen keskeinen teema on nuorena pahuuden kohteeksi joutuminen, sen salaamisesta johtuva häpeä, kosto ja syyllisyys – ja olisiko kaikki tämä voitu välttää, jos omat vanhemmat olisivat hivenen pitäneet silmänsä ja korvansa auki ja ylipäätään kiinnittäneet huomiota omaan lapseensa.  

  Kirjan takakannessa sanotaan näin: ” Suhteemme omaan kehoon ja ikään ovat perustavanlaatuisia, intiimejä koordinaattejamme maailmassa. Laura Kolbe kirjoittaa omakohtaisessa teoksessaan naisen ikääntymisestä ja kehosta, jonka muuttumista ei voi väistää ahkerimmallakaan huolenpidolla. Muutos vaatii sopeutumista ja rehellisyyttä itseä kohtaan. Yksityinen elämänhistoriamme sisältää myös aina aiemmilta sukupolvilta, kanssaihmisiltä ja ympäristöstä omaksuttua. Suhde vanhenemiseen ja kehoon kertookin myös muistoistamme ja toiveistamme, häpeästämme ja arvostuksistamme – kaikesta siitä mistä minuutemme muodostuu .” Lainasin kirjastosta ja tunnustan lukeneeni vain harppomalla. Laura Kolbe kuvailee sukunsa tapoja ja sukulaistensa fyysisiä olemuksia ja peilaa molempia luokkayhteiskunnan portaisiin. Hänen omaa sukuansa on niin rehevässä maalaisväestössä (äidin puolelta) kuin Venäjältä vallankumousta paenneessa ylhäisössä (isän puolelta). Kolben leveä takapuli edustaa edellistä ja pienet