Cain Susan: Quiet. The power of introverts in a world that can’t stop talking.

 “For far too long, those who are naturally quiet, serious or sensitive have been overlooked. The loudest have taken over – even if they have nothing to say.” – Näin sanotaan kirjan esittelyssä.

Kirja valottaa monipuolisesti introverttiutta, ominaisuutta joka tuntuu olevan vahvasti sidoksissa myös kulttuuriin. Yhdysvalloissa sitä pidetään haittana, kun taas itäisemmissä kulttuureissa normaalina ominaisuutensa.  Tietystikään valtaosa ihmisistä ei ole puhtaasti ekstro- tai introvertteja vaan sijoittuvat näiden välisellä janalla eri kohtiin. Kirjan mukaan ihmisen käyttäytymisen perusteella voi olla vaikea häntä luokitella, koska introverttikin ihminen voi halutessaan käyttäytyä ekstrovertin tavoin. Cain mm kuvaa erästä hyvin menestynyttä ja suosittua professoria, jonka luennot olivat aina tungokseen asti täynnä ja jonka luennot usein päättyivät seisaaltaan annettuihin aplodeihin. Kuitenkin professori oli introvertti, joka tarvitsi esitelmistä palautukseen yksinäisen hetken ja joka käytti kaiken vapaa-aikansa vain perheensä parissa.

 Introverttiutta ei siis määrittele ihmisen käyttäytyminen vaan se, miten paljon hänen elimistönsä rasittuu sosiaalisissa tilanteissa.  Introverttius ei myöskään – sen enempää kuin ekstroverttiyskään – välttämättä ole yhteydessä ihmisen sosiaalisiin kykyihin. Ekstrovertti saattaa puhua paljon välittämättä puhekumppaninsa tunteista juuri lainkaan, kun taas introvertti vaiteliaana kuuntelee toisia tarkemmin ja aistii herkemmin näiden mielialoja.

 Introverttius on siis kytköksissä ihmisen hermojärjestelmään ja on koko lailla myötäsyntyinen ominaisuus, kuten temperamentti. Introvertti nauttii voidessaan keskittyä itseään kiinnostaviin haasteisiin, ekstrovertti nauttii joukossa olemisesta ja erityisesti kilpailemisesta. Sosiaalisissa tilanteissa introvertti keskustelee mieluiten yhden tai kahden henkilön kanssa syvällisemmin, kun taas ekstrovertti nauttii jutustelusta isommassa joukossa ja erityisesti olostaan seurueen keskipisteenä. Kirjan mukaan introvertti pitää ihmisistä, joita tapaa ystävällisessä ilmapiirissä; ekstrovertti pitää pikemminkin kilpailutilanteessa tapaamistaan ihmisistä.

Kirjan luettuani aloin olla yhä enemmän huolissani suomalaisen koulujärjestelmän kehityksestä: luokat ovat yhä suurempia ja heterogeenisempia ja koulutilat yhä kakofonisempia, kun erillisiä luokkahuoneita ei ole vaan kaikki tapahtuu yhteisessä avoimessa tilassa. Keskittymistä häiritsevää hälyä ja ärsykkeitä on yhä enemmän: erityisen haitallista kehitys on introverteille lapsille, jotka muuten olisiva tjuuri niitä parhaiten keskittymiseen ja opiskeluun kykeneviä.