Valkama Meri: Sinun, Margot

 

Meri Valkaman esikoisromaani vie lukijan DDR:n 1980-luvun vaiheisiin. Kirja liikkuu kolmella aikatasolla: ensimmäisellä tasolla Kansan voiman toimittaja Markus perheineen on 80-luvun puolivälissä komennuksella Itä-Berliinissä, toisella tasolla tapahtuu suuri muutos, kun matkustusrajoitukset vuonna 1989 poistetaan ja muuri murtuu ja kolmannella tasolla vuonna 2011 kun Markuksen tytär Vilja löytää isänsä jäämistöstä Erichille osoitettuja rakkauskirjeitä, jotka on allekirjoitettu Sinun, Margot. Keitä ovat Margot ja Erich? Ja miten kirjeet liittyvät Viljan isään? Tätä Vilja lähtee Berliiniin selvittämään.

DDR:n olot ja vallitseva reaalisosialismin kuvaus - ja sen ihannoiminen toimittajapiireissä – on kuvattu ansiokkaasti. Eikä ihme, kun ottaa huomioon, että Meri Valkama on asunut lapsuudessaan vuosia Itä-Berliinissä ja opiskellut aikuisena politiikan tutkimusta ja journalismia Berliinin Freie-yliopistossa, jossa hän perehtyi erityisesti DDR:n aikaiseen journalismiin. Kirjan mittavasta kiitosluettelosta käy myös ilmi, miten laajasti hän on aihepiiriin perehtynyt kontaktiensa kautta.

Sinun, Margot voitti Helsingin Sanomien vuoden 2021 kirjallisuuspalkinnon. Palkinto enemmän kuin ansaittu. Monella tasolla mielenkiintoinen ja nautittava teos. Ajankuva on ajankohtainen, kun maailma on jälleen käännekohdassa Venäjän pyrkiessä palauttamaan samanlaisen kurin ja järjestyksen ja toisinajattelijoiden nitistämisen kuin Stasi aikoinaan. Myös ihmiskuvaus on osuvaa ja teksti vetävää. Oli suuri ilo lukea!

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nunez Sigrid: Paras Ystävä

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken

Kinnunen Tommi: Kaarna