Cusk Rachel: Toinen paikka

 

Kirjaston Best Seller -hyllyltä mukaan otettu teos kertoo naisesta, joka kutsuu kuuluisan taiteilijan työskentelemään merellisen maaseutukotinsa vierastaloon. Nainen odottaa, että taiteilijan läheisyys avaisi hänet näkemään itsensä ja ymmärtämään todellisuutta ja elämää. Nainen on aina kärsinyt siitä, että ei ole kokenut tulleensa nähdyksi ja on aina tuntenut itsensä jotenkin rumaksi ja inhottavaksikin. Mikään ei käy niin kuin odotettiin. Taiteilija tuo mukanaan nuoren upean naisen, joka tekee kaikesta erilaista. Taiteilijan itsekeskeisyys ja ylimielinen suhtautuminen eivät tee elämää kovin helpoksi sen enempää talon emännälle kuin hänen miehelleen tai tyttärelleenkään, joka kaikesta huolimatta pääsee taiteilijaa lähimmäksi. Kun taiteilija äkillisesti halvaantuu, hänen upea ystävättärensä pakkaa tavaransa ja lähtee jatkamaan elämäänsä rikkaan isänsä varojen turvin. Taiteilija jää vierastaloon naisen perheen hoidettavaksi, kunnes jollain lailla toivuttuaan haluaakin vielä palata Pariisiin, missä hän myöhemmin kuolee.

Taiteilijan kuoltua naiselle toimitetaan kirje, joka on löytynyt taiteilijalta jäljelle jääneistä tavaroista:

M,

…. Ikävöin paikkaasi. Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumien hetkellä? Toivon, että olisin jäänyt, mutta tuolloin halusin lähteä. Toivon, että olisimme kyenneet elämään yhdessä myötäsukaisemmin. Nyt en ymmärrä, miksi se ei onnistunut.

Pahoittelen kaikkea mitä olen sinulle aiheuttanut.

Tämä on paha paikka.

L.”

Mieleen painuvia lauseita mm nämä:

s. 190: ”En ollut koskaan tietoisesti kuvitellut, että pystyisin tai joutuisin hallitsemaan L:ää – olin siis tehnyt sen virheen, että olin aliarvioinut vanhaa vihollistani, kohtaloa.”

S. 220: ”Totuus ei ole siellä missä on todellisuus, vaan siellä missä se, mikä on todellista, lipuu tulkintojemme ulottumattomiin. Todellinen taide on yritystä vangita epätodellinen.”

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Rytisalo Minna: Jenny Hill

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken