Wells Benedict: Vom Ende der Einsamkeit


Jälleen kerran kirja, jota ei malttanut käsistään laskea. Yritin lainata kirjastosta - saksaksi tai suomeksi -, mutta kun laskujeni mukaan olisi vuoroni tullut vasta 20 kuukauden kuluttua, päätin ostaa. En kadu! Kirja on ollut myyntitilastojen kärjessä jo toista vuotta ja se on voittanut Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnon 2016.

Kirja tekee laajan kaaren päähenkilön Julesin elämässä. Alussa hän makaa sairaalassa toipumassa moottoripyöräonnettomuudesta ja muistelee elämäänsä lapsuudesta kouluaikojen läpi aikuisuuteen, vanhemmuuteen ja leskeyteen. Kirja ei kuitenkaan pääty sairaalaan, vaan päähenkilö jatkaa elämäänsä.

Keskeiset henkilöt ovat Julesin sisarukset ja vanhemmat sekä kaksi koulutoveria. Vanhemmat ovat kuolleet onnettomuudessa, kun lapset olivat pieniä. Sisäoppilaitosaika on ollut ankeaa, Jules kasvaa introvertiksi  kirjailijan urasta haaveilijaksi. Veli Marty on nuorena eksentrinen kovanaama, josta tulee menestyvä IT-yrittäjä, sisar Liz on kapinallinen nuori, joka juhlii rajusti eikä oikein löydä paikkaansa. Tärkeät ystävät Toni ja Alva kulkevat välillä omia teitään, pitkäänkin, mutta lopulta ystävyys syvenee uudelleen: Alva on ollut ja tulee uudelleen olemaan Julesin elämän keksipiste. Alva oli ystävä jo kouluaikoina, Alva hävisi vuosiksi jopa Venäjälle, missä avioituukin, mutta lopulta Alvasta ja Julesista lapsineen tulee onnellinen perhe, kunnes Alva kuolee…

Mielenkiintoisia teemoja on todellisuuden ja mahdollisten todellisuuksien suhde sekä ajatus ajan epälineaarisuudesta. Mielikuvituksessaan Jules miettii itselleen vaihtoehtoisia todellisuuksia, mutta päätyy toteamaan, että toteutunut todellisuus on ainoa oikea, koska se on ainoa oma. Ajasta hän ajattelee, että ehkä kaikki ajan hetket ovat olemassa kaiken aikaa, mutta ihminen kykenee siirtymään hetkestä toiseen vain lineaarisesti. Menneeseen tai tulevaan voi siirtyä vain muistoissaan tai mielikuvituksessaan. 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Rytisalo Minna: Jenny Hill

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken