Hjorth Vigdis: Onko äiti kuollut

No nyt sattui käteen kirja, joka oli pakko lukea miltei yhdellä istumalla. Norjalaiskirjailijan kieli on suomennettunakin kuin runoa ja kirjan teema ikuisesti mielenkiintoinen eli tyttären suhde äitiinsä, miksei myös sisareensa ja isäänsä sekä tietysti toisinpäin näiden sukulaisten suhtautuinen kirjan kertojaan, Johannaan.

Perhe on sangen patriarkaalinen: hienon perheen poika on nainut köyhän tytön, joka on ikuisesti kiitollinen hyvästä asemastaan ja tekee kaikkensa käyttäytyäkseen odotusten mukaisesti. Samat odotukset ladataan tyttäriin: Johanna opiskelee vastoin tahtoaan oikeustieteitä ja solmii säädynmukaisen avioliiton. Mutta taiteilijuus puskee hänessä läpi, hän osallistuu taidekurssille, rakastuu sen amerikkalaiseen vetäjään, avioituu tämän kanssa ja muuttaa Yhdysvaltoihin. Skandaali on täydellinen, varsinkin kun hän asettaa julkisesti näytteille äiti ja lapsi -teossarjan, joka äidin mielestä on häntä halventava. Kotimaahansa hän palaa, kun hänet kutsutaan pitämään retrospektiivistä näyttelyä. Kotiinpaluu saa hänet yrittämään puheyhteyttä äitiinsä, edes yhden kerran. Äiti on toisen tyttärensä Ruthin käskyvallassa ja yhdessä he kategorisesti estävät kaiken yhteydenpidon Johannan kanssa. Muistin kätköistä Johannan mieleen nousee takaumia., joista hän päättelee, että alun perin äiti on ollut kannustava ja ylpeä pienen tyttärensä lahjakkuudesta piirtämisen saralla; ehkä hänellä itselläänkin olisi ollut samanlaisia, perheenpään mielestä sopimattomia kykyjä. Äidin käsivarren viiltelyarpien muiston perusteella Johannalle valkenee, miten äiti itse on joutunut tukahduttamaan oman persoonansa ja tyytynyt tavoittelemaan sosiaalista hyväksyntää olemalla aina kaikille mieliksi. Mutta äiti ei suostu tunnustamaan tai tunnistamaan totuutta itsestään eikä sen vuoksi suostu kohtaamaan tytärtäänkään. Äidin ikävän tai äidiltä saadun hyväksynnän kaipuu ei saa täyttymystään.

Kirjastosta on jo varausjonossa Hjorthin edellinen teos Perintötekijät. Toivottavasti on yhtä lailla mieleinen.