Laurain Antoine: La femme au carnet rouge

 

Kirjastosta blogiystävän vinkin perusteella varattu teos, jota oli ilo lukea. Ei dekkari, mutta vähän samaan henkeen tuntemattoman etsimistä satunnaisten esineiden ja tiedonmurusten perusteella.

Mies (Laurent Letellier, kirjakauppias) löytää kadulta naisen käsilaukun, jonka varas on hetkeä aikaisemmin siepannut ja arvoesineet vietyään heittänyt menemään. Laurent korjaa laukun talteen ja toivoo löytävänsä sen sisällöstä jotain, jonka perusteella osaisi palauttaa laukun omistajalleen. Naisen laukusta löytyykin kosolti vihjeitä omistajan persoonallisuudesta, mutta ei mitään palauttamisen kannalta tarpeellisia henkilötietoja. Vain naisen etunimi, Laure, selviää. Tästä lähtee uskomattomine käänteineen liikkeelle selvitystyö, jonka päätteeksi Laurent saa käsilaukun palautettua saatekirjeineen, jonka hän kuitenkin allekirjoittaa vain etunimellään, mitään yhteystietoja jättämättä. Alkaa selvitystyö toiseen suuntaan, kun Laure yrittää ratkaista Laurentin henkilöllisyyttä. Auttavaksi enkeliksi salavihkaa ryhtyy Laurentin tytär Chloe joka saattaa Laurentin ja Lauren yhteen.

Kirja on vetävästi kirjoitettu: ripaus huumoria, ripaus romantiikkaa ja ripaus mahdottoman mahdollisuutta. Yhdessä kohdassa kirjoittaja käsittelee aihetta la nostalgie du possible, mahdollisen kaipuuta siis sellaisen kaipaamista, joka voisi olla mutta ei ole –  toisin sanoen eräänlaista haaveilua. Laurent kaipaa kohtaamisia Lauren kanssa, vaikka ei ole koskaan häntä kohdannut. Kyllähän sellaista voi olla.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nunez Sigrid: Paras Ystävä

Launonen Krista &Lehmuskoski Susanna: Kesken kaiken

Kinnunen Tommi: Kaarna