Serle Rebecca: Viisi vuotta myöhemmin.
Kirjaston Best Seller -hyllystä mukaan napattu kirja.
Dannie on nuori menestyvä liikejuristi, jonka elämässä kaikki on kohdallaan: unelmatyö, menestyvä sulhanen, jonka kanssa häitä suunnitellaan neljän vuoden kihlausajan jatkoksi. Elämän tärkeitä kiintopisteitä on myös paras ystävätär Bella, jonka kanssa ystävyys on jatkunut lapsuudesta asti. Yhtenä päivänä Dannie kuitenkin löytää itsensä oudosta asunnosta vieraan miehen kanssa. Miehen, johon hän tuntee suurta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Kuitenkin hän havahtuu siihen, ettei käsitä mistä on kysymys. Oliko se vain hyvin intensiivinen ja todentuntuinen uni?
Unesta tuttu mies kuitenkin ilmestyy hänen elämäänsä, Bellan uutena poikaystävänä. Ja unen asunto kaikkine yksityiskohtineenkin paljastuu todelliseksi asunnoksi, jonka Bella on ostanut. Oliko hän vieraillut tulevaisuudessa? Kvanttifysiikan mukaanhan – vai onko se nyt sittenkin suhteellisuusteorian mukaan - aika-avaruudessa samoin kuin elektronin hetkellistä sijaintia ei voi tarkasti määrittää, vaan se on kaikilla mahdollisilla tasoillaan samanaikaisesti todennäköisyyksien mukaan jakaantuneena, myös ajan kaikki hetket ovat yhtä aikaa läsnä. Aika ei siis etene lineaarisesti vaan jokainen hetki on aina kaikkialla. Menneet ja tulevat ovat tässä ja nyt; ihmisen on vain sitä vaikea käsittää. Ehkä kirjailija ajatteli, että tästä olisi kysymys.
Tarina etenee, ja Bella sairastuu vakavasti. Dannien ja Bellan välillä on lapsuuden ensi kohtaamisesta asti vallinnut syvä ystävyys, rakkauskin. Dannie haluaa hoitaa Bellaa ja Bella haluaa rakkautensa osoitukseksi ratkaista Dannien elämän oikeaan suuntaan.
Kirjan takannessa sanotaan näin:
”Uskaltaako järjestelmällinen juristi heittäytyä kohtalon vietäväksi? Koskettava ja yllättävä tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Tulet ahmimaan tämän kirjan - mutta pelkkää hömppää se ei ole.”
Kommentit
Lähetä kommentti