Pekkola Pasi: Kaikki isäni naiset


 Kirjan isän, professori Tapani Luodon henkilössä yhdistyy kaksi ajankohtaista teemaa: ilmastonmuutosta koskeva tutkimus ja me too -ilmiö. Professori on kutsuttu YK:n ilmastokokoukseen esittelemään käänteentekevän tutkimuksensa tuloksia. Odotukset ovat suuret, kun tilaisuus odottamattomasti peruuntuu: syyksi paljastuu professoriin kohdistetut epäilyt seksuaalisista väärinkäytöksistä.

Kirjan eri luvuissa ääneen pääsevät Tapani Luodon poika Aleksi, tytär Alma, ex-vaimo Linda ja sisar Aliina.

Aleksi on työtön toimittaja, jonka itseluottamus kärsii upean ja menestyvän vaimon Julian rinnalla. Alma on itsenäinen yrittäjä, joka vetää businestään Shanghaissa. Linda on aikoinaan jättänyt taideopintonsa kesken, avioliitossaan jäänyt kotirouvaksi lapsia hoitamaan ja vanhoilla päivillään innostuu viinin viljelemisestä ja valmistuksesta Suomessa. Aliinan suru on ollut lapsettomuus ja kolkko avioliitto; Aliina kuitenkin on se, jonka luokse Tapani häväistyksen keskellä pakenee. Miksi niin monen elämä tuntuu menneen vinoon. Taustalla tuntuu vaikuttavan lapsuuden kotien puhumattomuus. Vaikenemisen ilmapiiri tuntuu yhä olevan seurausta sota-ajan jälkeensä jättämistä traumoista. Kuinka moneen polveen nämä vaietut traumat vielä vaikuttavat.

Yksi kirjan kohta kertoo Tapanin sodasta palanneen isän veistämästä teoksesta, jossa joutseneksi naamioitunut Zeus suutelee Ledaa. Teoksen yläkulmassa on pienenä mustana hahmona kotka, joka uhkaa joutsenta ja jota paetakseen joutsen hakee turvaa Ledan sylistä.  Aliina ja Tapani arvelevat kotkan symboloivan uhkaa, jota heidän isänsä oli sodasta selvittyään paennut. Oliko Tapanikin paennut omaa kotkaansa naisten syliin? Onko kaikilla ihmisillä oma kotkansa?

Alma tulee yllättäen raskaaksi, mahdollisesti yhden illan jutun seurauksena, ja ajattelee hankkiutuvansa eroon Oliosta, kuten hän raskauttaan kutsuu. Miten käy? On vain luotettava siihen, ettei tyhjyyttä kannata täyttää toisten ihmisten unelmilla.

Kaiken kaikkiaan positiivinen lukukokemus. Pasi Pekkolaa en ennestään ole lukenut. Kirja-arvosteluissa hänestä on sanottu mm näin: ”Eeppisen lavea kerronta tuo mieleen Kjell Westön romaanit.” Ennen kirjailijan uraa hän on työskennellyt vuosia ulkomailla, valmistunut valtiotieteiden maisteriksi, ollut niin toimittaja kuin ammattiurheilijakin.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Teir Philip: J&B Scener ur ett skenäktenskap

Rytisalo Minna: Jenny Hill