Glück Louise: Uskollinen ja hyveellinen yö

 

(Suomennettu teoksesta Faithful and Virtuous Night)

Yhdysvaltalainen Louise Glück voitti vuoden 2020 Nobel-palkinnon. Hän on yksi oman sukupolvensa tunnetuimmista ja arvostetuimmista runoilijoista. Uskollinen ja hyveellinen yö kertoo tarinan ritarista, joka matkaa kuoleman maahan; mutta tarinan osat ja näkökulmat muuttuvat ja vaihtelevat. Niistä muodostuu suuri kertomus, jonka piiri on arvoituksellinen ja kohtalokas, sydäntä särkevä ja ihmeitä täynnä.

Tällaiset luonnehdinnat saivat mielenkiintoni heräämään ja lainasin teoksen kirjastosta, vaikka runot ylipäätään ovat minulle vaikeita. Runoja pitää lukea niin eri tavalla kuin proosaa – paljon hitaammin. Aivan kuin sanojen takana oleva ajatus vaatisi oman aikansa avautuakseen. Kun maltoin, niin oli kyllä antoisaa luettavaa, vaikka kokemattomalle runon lukijalle ajatuksen syvempi merkitys saattoi välillä jäädä epävarmaksi. Ehkä pitäisi lukea uudestaan. Ehkä pitäisi useammin lukea runoja. Vai voiko runoihin suhtautua kuin musiikkiin. Voi vain kuunnella analysoimatta; eihän musiikkiakaan tarvitse ”ymmärtää”.

Siteeraan tähän runon Hevonen ja ratsastaja, joka miellytti minua erityisesti:

”Olipa kerran hevonen, ja hevosella ratsastaja. Miten komea näky he olivatkaan

syysauringon valossa, lähestyessään vierasta kaupunkia! Ihmiset tungeksivat

kaduille tai huutelivat heille korkealta ikkunoista. Vanhat naiset istuskelivat

kukkaruukkujen keskellä. Mutta kun etsit katseellasi toista hevosta tai toista

ratsastajaa, etsit turhaan. Ystäväni, eläin sanoi, mikset hylkäisi minua? Yksin voit

löytää tiesi tässä paikassa. Mutta sinun hylkäämisesi, vastasi toinen, tarkoittaisi että

jättäisin taakseni osan itseäni, ja miten voisin tehdä niin kun en tiedä, mikä osa sinä

olet?”


 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nunez Sigrid: Paras Ystävä

Kuva
  Ystävän kirjasuositus. Kirja kertoo ystävyydestä, surusta ja koiran ja ihmisen taianomaisesta yhteydestä. Näin kirjan oman esittelyn mukaan. Kirjan luettuani se minusta kuitenkin ennen kaikkea kertoi kirjailijan työstä: kirjoittamisesta, kirjoittamisen opettamisesta ja kirjoittamisen kauhusta. Ystävyydellä – niin ihmisten välisellä kuin ihmisen ja koiran keskinäisellä – on toki kirjassa myös keskeinen merkitys.   Kirjan alussa sen minähenkilö on oudossa tilanteessa: hänen kontolleen on ilmestynyt valtaisankokoinen tanskandogi sen isännän tehtyä itsemurhan. Kirjan minähenkilöllä ei ole kokemusta koirista ja lisäksi hänen vuokranantajansa ei salli lemmikkejä. Tästä alkaa koiran ja sen uuden emännän yhteinen taival. Kirjoittajan paradoksi on, että kirjailija toisaalta toivoo mahdollisimman monen lukevan hänen teoksiaan – jo ihan kustannussyistä – mutta tuntuu ahdistavalta huomata, että osa lukijoista on ymmärtänyt lukemansa täysin väärin tai ei ollenkaan.   Ikävää on...
Lue lisää

Kinnunen Tommi: Kaarna

Kuva
  Tommi Kinnusen kirjoista olen pitänyt eikä tämäkään huono ole, mutta minun makuuni nyt kyllä liian raskas ja synkkä. Laina tekee kuolemaa ja hänen kolme lastaan alkavat järjestellä hautajaisia jo etukäteen, koska kaksostyttäret asuvat etäällä ja haluavat saada käytännön järjestelyt selviksi ilman että heidän tarvitsee enää asiaan puuttua. Veli Martti, joka asuu paikkakunnalla, missä työkseen hoitaa mm lumen aurauksia, toivoisi sisarten odottavan kunnes äidistä aika jättää, mutta lupaa hoitaa järjestelyt loppuun.  Laina on sodan alta menettänyt kotinsa ja kaikki omaisensa, jotka ovat joutuneet neuvostopartisaanien poiskuljettamiksi ja   joiden kohtalosta ei Suomen viranomaistenkaan kautta koskaan saatu mitään tietoa. Lainan oma kohtalo partisaanien käsissä on ollut siinä määrin julma, että hän ei ole milloinkaan siitä toipunut, mistä syystä välit tyttäriinkin ovat – molemminpuolisesti - kylmät ja vihamieliset. Kirja etenee vuoroin Martin, vuoroin Lainan näkökulmasta....
Lue lisää

Herrlemann Florence: L’appartement du dessous

Kuva
  Kahden samassa talossa asuvan, eri-ikäisen naisen väliseen kirjeenvaihtoon perustuva teos. Hectorine on 103-vuotias erakko, joka kommunikoi vain kirjeitä kirjoittamalla, Sarah on nuori, kustantamossa työskentelevä graafikko, joka aluksi yrittää kaikin tavoin saada naapurinsa aloittaman  kirjeenvaihdon loppumaan. Mutta Hectorine on sinnikäs, ja vähitellen myös Sarahin kirjeet pitenevät ja kielikin rikastuu. Kirjeenvaihdon sävy syvenee kirje kirjeeltä ja lopulta kirjeet kertovat  dramaattisen, sodanaikaisen selviytymistarinan, joka pakottaa myös ajattelemaan syyllisyyden ja selviytymisen suhdetta.  Kaikkein parasta kirjassa on sen kieli, joka  oi mieleen Marcel Proustin ja Pierre Choderlos de Laclosin tyylin. Ostin kirjan e-kirjana Apple-kaupasta.
Lue lisää