Muistiinpanoja

  Taattua Elizabeth Stroutia; minua hänen lakoninen, vähän hitaasti etenevä ja toteava tyylinsä viehättää. Lucy ja William ovat lukijalle tuttuja jo Stroutin aikaisemmista teoksista (Olive Kitteridge, My name is Lucy Barton, Olive again, Oh William ja Pikkukaupungin tyttö ).   Lucy by the sea tapahtuu Covid-pandemian aikoihin. William on vuokrannut talon Mainesta, jonne hän on kutsunut Lucyn kanssaan pysymään karanteenissa kaukana kavalasta maailmasta. Viruksen pelko ja tartunnan vältteleminen ovat lukijalle tuttuja omasta elämästä, vaikka nyt kun rokotukset ovat kaikkien saatavilla ja omakohtaisesti koettu sairaus on sen suuremmitta vaikeuksitta selätetty, alkavat pahimmat pelot jo unohtua mielestä. Tuttua on myös, miten pitkän karanteenin jälkeen omat tottumukset ja mieliteot ovat muuttuneet. Samoin kuin Lucy,   joka kaiken jälkeen haluaa luopua New Yorkin asunnostaan ja yhdessä ex-miehensä Williamin kanssa jäädä pysyvästi Maineen, olen itsekin kadottanut kiinnostukseni esimerkiks