Westö Kjell ja Westö Mårten: Vuodet. Veljekset kertovat

 

Kirjaston BestSeller-hyllyn löytö. Jonotan samaa teosta alkukielellä (Åren: två bröder berättar), mutta jono on pitkä, joten tyytyväisenä nappasin tämän mukaani. Westön veljekset kertovat vuorotellen, kappale kerrallaan jonkun muistonsa menneiltä vuosilta. Molemmat ovat tunnustettuja kynänkäyttäjiä, mutta selvää on kumpi on palkittu henkilöromaanien kirjoittaja ja kumpi pikemminkin runoilija. Pikkuveli Mårten muistelee lämmöllä ihailemiensa bändien ja jalkapallojoukkueiden jäseniä ja lukijalle välittyy hyvin se innostus, jota hän on nuorena näistä lähteistä ammentanut (vaikkei lukija – omista alaan liittyvistä puutteista johtuen - ihan samaan euforiaan pääsekään). Hän muistelee eroa suomen- ja ruotsinkielisten välillä: hän jopa pelkäsi suomalaisia; en tiedä ovatko suomenkieliset jengit Munkkiniemessä tosiaan olleet niin hurjia 1970-luvulla - vaikka kyllä itsekin lapsena joskus pelkäsin illalla kulkea Kaisaniemen puiston läpi luistelemaan. Myöhemmin Mårten löysi myös suomalaisia ystäviä. Hyvin hauskasti hän kuvaa tutustumistaan tulevaan vaimoonsa, joka oli ensin erehtynyt henkilöstä ja luullut häntä ystävänsä (parisuhteessa eläväksi) veljeksi. Ja koskettavasti hän kuvaa omia tunteitaan äitinsä tehdessä kuolemaa.

Isoveli Kjell kuvailee muistojaan samalla varmalla ihmiskuvauksen taituruudella, jota hänen romaaneissaan saa ihailla, jotenkin reflektoiden. Hän tarkastelee itseään kuin ulkopuolelta, analysoiden, jolloin yksityinen laajentuu yleiseksi. Mielikuvitusta ja ihmistuntemusta riittää. Mielenkiintoista oli lukea, miten hän nuorena on huvikseen esiintynyt täysin väärillä, keksimillään identiteeteillä. Vaikuttaa ihan kaistapäiseltä, mutta ilmentää varmaan juuri hänen lahjakkuuttaan, joka ilmenee - ja on tarpeen - romaanihenkilöiden keksimisessä.  Juha Itkosen kanssa kirjoittamassaan kirjassa 7+7 Brev i en orolig tid , jossa kirjailijat käyvät keskenään kirjeenvaihtoa, hän on sanonutkin, että hänen on vaikea kirjoittaa itsestään, mutta hänen on helppo keksiä henkilöhahmoja. Juha Itkosella asia oli juuri päinvastoin: hänelle itsestä kirjoittaminen on helppoa, mutta romaanihenkilöiden keksiminen vaikeaa.

Pojilla on kuuden vuoden ikäero, jonka he itse kokevat niin isoksi, ettei yhteistä lapsuutta ja nuoruutta oikein olekaan. Vasta aikuisina kirjailijoina kavereiden tiet ovat lähentyneet. Oma siskoni on minua 12 vuotta vanhempi ja hän lähti vuodeksi opiskelemaan Amerikkaan minun ollessani 7-vuotias ja lopullisesti pois kotoa naimisiin mennessään, kun olin 9-vuotias. Selvää on, että noin iso ikäero on esteenä sisaruuden syntymiselle, mutta en olisi arvannut, että siihen riittää jo kuusi vuotta, kuten Westön veljeksillä. Ehkä juuri siksi onkin hauska vertailla sisarusten kokemaa lapsuutta, kun samaan saa niin erilaisen näkökulman. Samassa perheessä ja samoilla kulmilla varttuneet sisarukset ovat voineet elää tavallaan samanlaisissa, mutta tavallaan erilaisissa maailmoissa. Koettu kun riippuu sekä kokijasta itsestään että ympäröivistä olosuhteista.

Vuodet on ihan kelpo kirja, vaikka en tiedä olisiko koko ideassa vähän  kustantajan rahanteon makua: otetaan suosittu  julkinen henkilö ja hänen veljensä kertoilemaan niitä näitä omasta elämästään.