Aleksijevits Svetlana: Tsernobylistä nousee rukous

Valkovenäläinen  toimittaja-kirjailija Svetlana Aleksijevits on koonnut Tsernobylissä vuonna 1986 tapahtuneen ydinonnettomuuden alle joutuneiden ihmisten kertomuksia. Äänen saavat säteilystä sairastuneet, sille omaisensa menettäneet, kodeistaan evakkoon reväistyt, autioituneisiin kyliin jääneet ja niihin muuttaneet, ne jotka vastasivat toimenpiteistä ja ne jotka eivät saaneet niistä vastata, asiaa seuranneet ja tutkineet ihmiset. Heidän tarinansa ovat tunteiden historiaa: sankaruuden ja rakkauden, surun ja neuvottomuuden, suuttumuksen ja häpeän. Kirja on järkyttävää luettavaa – erityisesti nyt kun elämme uuden ydinkatastrofin uhan alla Ukrainan sodan ja erityisesti Zaporitsan vaurioituneen ydinvoimalan takia.

Jotkut kohdat kirjassa ovat erityisen kuvaavia sikäläiselle (neuvostoliittolaiselle) mentaliteetille:

s. 245: Puolueen piirikomitean työntekijät kiersivät kansan parissa ja pitivät puheita. Mutta ainoakaan heistä ei kyennyt vastaamaan tällaisiin kysymyksiin: Mitä on säteilyn dekontaminointi? Miten lapsia pitäisi suojella? Miten radioaktiiviset aineet kulkeutuvat ravintoketjuihin? He eivät tienneet höykäsen pöläystä alfa- beeta- ja gammasäteilystä, eivät radiobiologiasta eivätkä ionisoivasta säteilystä, isotoopeista puhumattakaan. He luennoivat neuvostoihmisen sankaruudesta, sodassa osoitetun urheuden symboleista ja läntisen tiedustelupalvelun juonista…..

s. 277: Ohjeissa määrättiin, että kyntötraktoreiden hytin täytyy olla ilmatiivis. Näin traktorin, jonka hytti oli todellakin ilmatiivis. Traktori vain seisoi pellon laidassa ja kuljettaja makasi nurmella lepäämässä.

s. 283: … Niin kuin Anna Ahmatova kirjoitti: puolet kansasta ilmiantoi, puolet kansasta istui vankilassa…. Kuuluisa bolsevistinen iskulause kuului: ’Ajamme rautaisella kädellä ihmiskunnan onneen.’ Se on raiskaajan psykologiaa…. Pommitamme ihmisten koteja Tsetseniassa, hävitämme pientä ja ylpeää kansaa … Samaan aikaan seisotaan kynttilä kädessä kirkossa.

s. 314: Muistan miten keskustelimme venäläisen kulttuurin viehtymyksestä traagiseen. Miten katastrofin voi ymmärtää vain venäläisen kulttuurin pohjalta.

s.343: Heidän perusperiaatteensa oli: Älä erotu muista. Ole mieliksi. ….Täällä pelättiin valtiovallan puolesta, ei ihmisten. Maa oli valtiovaltaa, ei ihmistä varten. Ihmiselämän arvo oli nolla. …. Ihmiset pelkäsivät päättäjien vihaa enemmän kuin atomia…. Kaikki odottivat puhelinsoittoa tai käskyä, kukaan ei itse ryhtynyt mihinkään. ..  

s. 346:  Minulla oli kartat ja tilastot (mittaustuloksista). Mitä niillä oli? Valta sulkea mielisairaalaan. Sillä ne uhkasivat. Saattaisin joutua auto-onnettomuuteen. Siitä ne varoittivat….

s. 356: Kansamme elää koko ajan sellaisen tunteen vallassa, että sitä petetään. .. Toisaalta on vallalla nihilismi ja kaiken kieltäminen, toisaalta fatalismi. He eivät usko valtiovaltaa, eivät tiedemiehiä eivätkä lääkäreitä, mutta ovat itse täysin aloitekyvyttömiä. Viattomia ja välinpitämättömiä. He ovat löytäneet kärsimyksestä tarkoituksen ja oikeutuksen elämälleen, millään muulla ei tunnu olevan väliä.

Aikamoinen analyysi. Mielenkiintoista luettavaa näinä aikoina! Hesarissa oli eilen juttua rajan takaisesta nyky-Karjalasta, jossa miehet kuvasivat Ukrainassa taistelevien tovereidensa mentaliteettia: piileskelevät juoksuhaudoissa ja ampuvat välillä ilmaan, jotta ylemmät upseerit luulisivat taistelun olevan käynnissä.