Eilittä Anna-Maria: Kun olen poissa
Kirjan takakannen kuvaus on hyvä:
”Ihmisillä on syynsä suojella toisiaan, miettii Ilona, 45, kuollut. Ilona on perheenäiti, vaimo ja äidinkielenopettaja, joka joutuu suojatiellä auton töytäisemäksi, lyö päänsä katukiveykseen ja kuolee. Itse tapahtumasta hän ei muista paljonkaan, mutta muistikuvat ruumiinavauspöydältä lähtien ovat hämmentävän kirkkaat.
Ilonan tie vie ruumishuoneelta öiseen kaupunkiin ja sieltä kotiin rakkaiden luo. Istuessaan kotisohvalla tai seistessään vanhempiensa eteisessä Ilona miettii, miksi hän ei pääse eteenpäin. Jäikö jotain kesken? Eikö häntä ja hänen läheisiään erottanutkaan kuolema vaan elämä?”
Kerrassaan mainio kirja, jota ei malttanut kädestä laskea ja jonka loppumista olisi halunnut pitkittää. Kirjassa on sekä ajatusta ja mielikuvitusta että huumoria, hyvin kirjoitetussa paketissa, väliin kuin runoa.
Esim. s 153, jossa kuvataan tapaamista alituisesti valittavan ystävän kanssa: ”… tällaisten ystävien tapaamisen motiivi on varmasti se, että yksinäisyys tuntuu kohtaamisen jälkeen ylellisyydeltä.”
tai s. 167: ”Minäkin haaveilen vielä rakastumisesta, kiihkosta ja nuoremmista miehistä. Ehkä minulla on etuajassa alkanut viidenkympin kriisi. Mikä siunaus, että se iski kuolleena.”
tai s 169 suhteesta uskoon: ”Hautajaisteni jälkeen olen teeskennellyt, ettei kirkkoja olekaan. On kai aika myöntää, että olen loukkaantunut Jumalalle. Kuljeskelen täällä kohtalostani tietämättömänä ja esitän itselleni, ettei se liikuta minua. Olen kuin nuori nainen, joka kaatuu uusissa korkokengissään väkijoukon edessä ja nousee nopeasti sivuilleen vilkaisematta ja matkaansa jatkaen, vaikka hän haluaisi huutaa kivusta.”
Eilittä, s 1975, jätti rahoitusalan työt ja valmistui teologiksi Helsingin yliopistosta.
Kommentit
Lähetä kommentti