Turunen Saara: Järjettömiä asioita

 

”Saara Turusen älykäs ja omaääninen rakkaustarina kuvaa elämänvalintoja, järjen ja tunteiden ristiriitaa, sitoutumisen vaikeutta ja vapauden kaipuuta sekä muutoksen vääjäämättömyyttä.” Näin sanotaan kirjan takakannessa. Kirjaa luonnehditaan melankolisen leikkisäksi. En osaisi paremmin sanoa. Pidin kirjasta kovasti ja Saara Turuselta täytyy heti etsiä lisää luettavaa. Tyyli on lakonisen toteavaa, kohteeseen osuvaa ja herkullisen (itse)ironistakin, hyvin persoonallista – ilo lukea.

Minähenkilöllä ei ole nimeä, ei myöskään muilla henkilöillä: miesystävä on mies ja miehen veli on veli jne…

Parisuhde on mutkikas, koska osapuolilla on täysin erilaiset maailmankuvat ja erilaiset tavoitteet ja kunnianhimon tasot. Mies asuu Barcelonassa, kertoja pääasiassa Helsingissä, mutta ajoittain miehen luona Espanjassa. Päähenkilö on dramaturgi, mies työskentelee jossain arkistossa eräänlaisessa suojatyöpaikassa. Mies on lapsenomaisella tavalla onnellinen omassa pienessä elämässään, päähenkilö taas tavoitteellinen ja vastuuntuntoinen. Toinen kipukohta parisuhteessa liittyy seksiin ja lapsen hankintaan. Päähenkilö ei ole kiinnostunut kummastakaan, mutta miehen mieliksi haluaisi olla. Elämä sujuu suuremmitta ongelmitta, kunnes mies joutuu vuokrannousun myötä luopumaan vaatimattomasta asunnostaan eikä onnistu ratkaisemaan asumisongelmaansa. Päähenkilö joutuu vaikeaan valintatilanteeseen…

Muutama ote.
s. 88 ”En tiedä, mitä sieltä oikein haen. Luulen kai löytäväni kaiken sen, mikä minulta puuttuu, mutta lopulta löydänkin vain kaiken sen, mitä pakenen, sillä yksin vieraan kaupungin kaduilla aaveita on mahdoton karkottaa.”

s.191 ”Olen aina hyvin järkevä, mutta siihen järkevyyteen liittyy ripaus kovuutta, sellaista armottomuutta, etten siedä heikkoutta, en suvaitse sitä toista puoltani, häpeän lapsellisia valintojani, ulkomaalaista miestä ja tämän pientä elämää. …. Pohdin, mikä tästä kaikesta liittyy siihen, etten kyennyt elämään odotusten mukaan, ja mikä puolestaan siihen, etten itse ole tyytyväinen. En ole varma, molemmat puolet ovat jollakin tapaa läsnä, mutta enemmän painaa kuitenkin kai se, että haluaisin näyttää vieheettömältä muiden silmissä.”

s 215 ”En pidä juhlapyhistä, joulusta ja juhannuksesta. Niiden lähestyessä selittämätön ahdistus täyttää mieleni. On aivan kuin noina päivinä ihmisarvo mitattaisiin sillä, miten lähelle kukin onnistuu kurottamaan eräänlaista ihannekuvaa, joka väikkyy silmien edessä kuin kangastus.”