Lindgren Minna: Armon Anneli

 

Samaa nasevaa, koomillista kerrontaa kuin Lindgrenin aikaisemmat, mm Ehtoolehto-trilogia. Jokaisessa kirjassa on kuitenkin johtoajatuksena joku ajankohtainen kysymys: tällä kertaa armomurha eli kuolinapu. No, ihmiselle eutanasiaa ei kirjassa - ainakaan eksplisiittisesti - tehdä, sen sijaan asia on määräaikaisen kunnaneläinlääkärin Annelin tärkein ja lähes ainoa osaamisalue. Ja kun määräaikainen virka lopetetaan, perustavat Anneli ja kuolleiden eläinten ruhojen poiskuljetuksesta vastannut Esko yhteisen yrityksen Kuolinapu Armon Anneli. Kaunis Kuolema Eläimille. 

Eläinten rinnalla tarinassa kulkee Annelin kälyn Tiinan vaikea, kuolemaan johtava sairaus, joka vähitellen lamauttaa hänen toimintakykynsä. Kälylle ei ole voitu osoittaa enempää hoitopaikkaa kuin riittävää kotihoitoakaan, joten hän asuu veljensä Kallen ja Annelin kodissa näiden autettavana. Annelin mielessä pyörii jatkuvasti rinnastus eläinten kärsimyksen lopettaminen vs ihmisten kärsimysten pitkittäminen.

Kirjan hyviä puolia on eläinlääkärin potilaiden ja näiden omistajien kuvaukset. On värjätty villakoirauros, jolle pitää järjestää häät toisen uroksen kanssa. On depressiivinen lisko Romeo ja samoin depressiivinen kääpiösiili Othello jne. Näiden Shakespearen henkilöiden mukaan nimettyjen lemmikkien omista on nimennyt kaikki eläimensä saman logiikan mukaan ja pudottelee sujuvasti Shakespeare-sitaatteja, jotka ainakin minusta alkavat tuntua kirjailijan maneeriselta tavasta korostaa omaa sivistyneisyyttään – kuten jok’ikiseen kappaleeseen ujutetut pienet Beethoven-analyysit.

Pieneläinten omistajat haluavat lemmikeilleen kaikkea mahdollista terapiasta magneettikuvauksiin, kun taas tuotantoeläinten pitäjät ovat turhankin suurpiirteisiä hoidokkiensa hyvinvoinnin suhteen ja pelkäävät ennen kaikkea kustannuksia.  Ihmiskuvauksen komiikassa Lindgren on taitava, ja temppu toistuu uudestaan ja uudestaan ja kirjasta toiseen. No, mikäpä siinä; hauskahan näitä on lueskella.

Kirjan lajityyppi on odotetun lainen. Vähän puuduttavia olivat kerronnan sekaan sujutetut kuin leikkaa- liimaa -tekniikalla konserttiesittelyistä lainatut musiikkianalyysit: Kaikkien työmatkojen ajan Anneli kuuntelee Beethovenin kvartettoja ja Lindgren kertoo millaisia tunteita mikäkin teos herättää. Sama kuin jos kirjassa joku joisi päivittäin viiniä ja jokaisen lasillisen kohdalla kerrottaisiin minkä maan, alueen, viinitilan, pohjois- vai etelärinteen ja rypälelajikkeen ja vuosikerran tuotteesta on kulloinkin kysymys.  Ei siihen lukija noin vain pääse mukaan. Mutta uskon että Lindgrenillä itsellään on ollut kirjoittaessaan hauskaa.